Digitoday

Valikko

Plasmatelevisioista tulee pula jouluna

Suomea uhkaa plasmatelevisiopula ensi joulumarkkinoilla. Ongelmina ovat suuri kysyntä ja laitteiden peruselektroniikka, jonka saatavuus on alkanut tökkiä pahasti, kertoo Suomen Panasonic-liiketoimintaa vetävä osastopäällikkö Antti Holopainen Kaukomarkkinoilta.
Hänen mukaansa viihde-elektroniikka-ala tietää jo tässä vaiheessa, että joulumarkkinoilla kysyntä ylittää tarjonnan plasmarintamalla.

– Odotimme yli kaksinkertaista myyntiä loppuvuodelle, mutta ennusteet ovat ylittyneet. Vaikka Panasonic on maailman suurin plasma-tv-valmistaja viiden miljoonan kappaleen vuosikapasiteetilla, se ei kuitenkaan riitä.

Holopainen korostaa, että loppuvuosi on Suomessa todella haasteellinen.

– Joistakin tilauksista saattaa jäädä uupumaan jopa puolet, mitä maahan saadaan. Se tulee vaikuttamaan selkeästi myyntiin.

Hänen mukaansa kyse ei ole ongelmista itse plasmapaneeleissa.

– Valmistusprosessissa tarvitaan niin paljon enemmän peruselektroniikkaa. Televisioon riitti yksi piirilevy, mutta plasmaan vaaditaan niitä 11 ja lcd-näyttöön yhdeksän. Kapasiteettia ei ole pystytty kasvattamaan tarpeeksi.

Plasmamyynti ohitti kuvaputken

Suomessa on vuoden alusta lähtien myyty noin 10 000 plasmatelevisiota. Markkinat ovat kaksinkertaistuneet viime vuodesta.

Holopaisen mukaan Kaukomarkkinoiden Panasonic-myynnissä on jo huomattu, että plasmoista tulee enemmän liikevaihtoa kuin kuvaputkitelkkarista.

– GFK:n tilastojen mukaan Panasonic oli Suomen markkinaykkönen alkukesän plasmamyynnissä 28 prosentin osuudelle. Heti sen jälkeen tulevat LG ja Philips. Niiden jälkeen listalla ovat selkeästi kauempana Sony ja Samsung.

Kodintekniikan yhdistyksen Kotekin keräämien tietojen mukaan Suomen taulutelevisioiden markkinoiden koko oli ensimmäisellä vuosipuoliskolla 41,1 miljoonaa euroa, missä oli kasvua viime vuoden vastaavaan aikaan 213 prosenttia. Plasma- ja lcd-televisioiden toimitusmäärä oli 26 742 kappaletta.

Perinteinen televisio oli samaan aikaan ongelmissa. Niiden myynti putosi 36 prosenttia 34,6 miljoonaan euroon.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    2. 2

      Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

    3. 3

      Madonna kohahdutti räjäytyspuheilla – Trumpin vastaisissa mielenosoituksissa nähtiin liuta julkkiksia

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    6. 6

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    7. 7

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    8. 8

      Venäläiset innoissaan presidentti Trumpista: ”Kaunis vaimo, paljon rehellisiä miljardeja, vapaus puhua mitä lystää… Mikäs siinä”

    9. 9

      Tässä ovat Putouksen uudet sketsihahmot – äänestä suosikkiasi!

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    5. 5

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    6. 6

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    7. 7

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    8. 8

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    9. 9

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    10. 10

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    2. 2

      Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

    3. 3

      Madonna kohahdutti räjäytyspuheilla – Trumpin vastaisissa mielenosoituksissa nähtiin liuta julkkiksia

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    6. Näytä lisää