Digitoday

Valikko

Nokia iski lujaa Euroopassa

Nokian matkapuhelinmyynti on sujunut alkusyksyn aikana odotettua paremmin etenkin Euroopassa, kertoo Taloussanomat internetissä. Yhtiö ilmoitti eilen, että kuluvan vuosineljänneksen liikevaihto ja tulos ylittävät selvästi aiemmat ennusteet.

Nokia arvioi nyt heinä- syyskuun liikevaihdon nousevan 8,4-8,5 miljardiin euroon, kun aiempi arvio oli 7,9-8,2 miljardia. Osakekohtaisen tulosennusteensa Nokia kohotti 0,18-0,19 euroon. Aiempi ennuste oli 0,14-0,17 euroa. Uuteen tulosennusteeseen sisältyy noin yhden eurosentin verran kertatuottoja.

Operatiivisen tuloksen ennustekin siis kasvoi enemmän kuin liikevaihtoennuste, eli yhtiö onnistuu puolustamaan katetasoaan pelättyä paremmin.

Juuri yhtiön arviot heikkenevästä kannattavuudesta rojauttivat Nokian osakekurssin heinäkuussa.

Positiivinen tulosvaroitus pompautti eilen kurssia parhaimmillaan kuusi prosenttia ylös.

Uudenkin ennusteen mukaan koko Nokian suhteellinen kannattavuus jää viime vuoden vastaavaa jaksoa heikommaksi, vaikka tulos kasvaa.

Kännykkämarkkinoiden raju kasvu tuo hurjasti lisää liikevaihtoa, mutta hintakilpailu kutistaa katteita.

Verkkonäkymät ennallaan

Puhelinkonferenssissa Nokian talous- ja rahoitusjohtaja Rick Simonson arvioi yhtiön suurimman toimialan eli Mobile Phonesin liikevoittoprosentin paranevan huhti- kesäkuun tasosta.

Esimerkiksi verkkotoimialan katteet kuitenkin heikkenevät loppuvuonna alkuvuoden tasosta. Verkkonäkymiään Nokia ei eilen muuttanut.

Kolmannella neljänneksellä puhelimien keskihinnat eivät tipu niin paljon kuin yhtiö vielä heinäkuussa pelkäsi. Kalliiden mallien myynti on saanut vauhtia.

Parasta kerrottavaa Nokialla oli eilen lähimarkkinoilta.

- Kolmannella vuosineljänneksellä meillä on ollut odotettua myönteisempää kehitystä Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan alueella. USA:ssa ja Aasiassa myynti on vastannut odotuksiamme, sanoi Simonson.

Nokialla on ollut suuria vaikeuksia USA:n puhelinmarkkinoilla. Alkuvuoden romahduksen jälkeen yhtiö onnistui hieman parantamaan markkina-asemaansa USA:ssa.

Simonsonin mukaan Latinalaisessa Amerikassa myynti on ollut hieman odotettua heikompaa. Mikäli Motorola onnistuu hyvin tällä alueella, saattaa Nokia taas menettää toisella vuosineljänneksellä saavuttamansa ykköspaikan Latinalaisessa Amerikassa.

Kehittyvien markkinoiden kova kysyntä nostaa Nokian liikevaihtoa. Esimerkiksi Brasiliassa, Venäjällä, Indonesiassa ja Kiinassa myynti kasvaa vauhdilla.

Muhkeampi markkinasiivu näköpiirissä

Yhtiö arvioi markkinaosuutensa kasvavan kuluvalla neljänneksellä.

Nokian markkinaosuus matkapuhelinmarkkinoilla oli toisella vuosineljänneksellä lähteestä riippuen 32-33 prosenttia.

3G-puhelimien Länsi-Euroopan markkinajohtajaksi Nokia nousi ensi kertaa huhti-kesäkuussa.

Sen markkinaosuus kolmannen sukupolven puhelimissa oli 18 prosenttia. Yhtiön myydyimmät 3G-puhelimet toisella vuosineljänneksellä olivat 6680 ja 6630.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    2. 2

      Onko sarjahukuttaja paennut ulkomaille – ei ole matkustuskiellossa

    3. 3

      Kuvat: Totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

    4. 4

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    5. 5

      Kokonaista taloa siirrettiin Turussa yöllä 50 metriä – ”Erikoistahan tässä siirrossa on...”

    6. 6

      Palvottu fitnesskaunotar paljasti totuuden ”täydellisestä” bikinikuvastaan – esittelee, kuinka luoda illuusio jumalaisesta vartalosta

    7. 7

      SS: Liikennemerkki lumen peitossa – miten käy ylinopeussakkojen?

    8. 8

      Epämääräinen uhkaus kouluampumisesta huolestuttaa Tampereen yliopistolla – osa opiskelijoista jäi kotiin: ”Emme tiedä viestin lähettäjää”

    9. 9

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    10. 10

      Näyttelijätähden suuri suru: Poikavauva kuoli vain viiden päivän ikäisenä – viranomaiset käynnistivät tutkimuksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    2. 2

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    3. 3

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    4. 4

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    5. 5

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    6. 6

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    7. 7

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    8. 8

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    9. 9

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    10. 10

      Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    2. 2

      Onko sarjahukuttaja paennut ulkomaille – ei ole matkustuskiellossa

    3. 3

      Kuvat: Totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

    4. 4

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    5. 5

      Kokonaista taloa siirrettiin Turussa yöllä 50 metriä – ”Erikoistahan tässä siirrossa on...”

    6. Näytä lisää