Digitoday

Valikko

Sulake kasvoi nopeimmin Suomessa

Online-yhteisöihin ja peleihin keskittynyt Sulake Corporation todettiin Suomen nopeimmin kasvaneeksi teknologiayritykseksi Deloitten ensimmäisessä suomalaisessa Technology Fast50 -kisassa. Sulake on kasvanut 8173 prosenttia viimeisen viiden vuoden aikana.
Fast50-sarjaan otettiin kilpailemaan 50 ehdokasta, ja nuoremmille yrityksille oli tarjolla Rising Star -sarja. Technology Fast50 -kisan voittajat osallistuvat automaattisesti Emea Fast500 -kilpailuun.

Vuosittain liikkeenjohdon konsultoinnin asiantuntija Deloitte julkistaa viisisataa Emea-alueen nopeimmin kasvavaa teknologiayritystä. Kisaan saavat osallistua vähintään viisi vuotta toimineet yritykset, ja voittaja valitaan viiden vuoden liikevaihdon prosentuaalisen kasvun perusteella.

Sulake mainitsee moninkertaistaneensa liikevaihtonsa perustamisvuotensa 2000 jälkeen alkaen ensimmäisestä 165 000 euron liikevaihdosta viime vuoden 13,7 miljoonan euron liikevaihtoon. Menestyksekkään alkuvuoden johdosta tämän vuoden liikevaihdon odotetaan jälleen kaksinkertaistuvan.

Sulakkeen päätuote on nuorille suunnattu Habbo Hotel -pelimaailma, joka on toiminnassa 16 maassa neljällä eri mantereella. Vielä tämän vuoden aikana lanseerataan Habbo Hotel myös Kiinassa. Pelimaailman lisäksi Sulake laajentaa Habbo-nuorisobrändiään mobiilipuolelle, animaatioon ja reaalimaailman tuotteisiin.

Sulakkeella on toimisto neljässätoista maassa ja maailmanlaajuisesti yli 210 työntekijää.

BaseN nouseva tähti

ITviikon kanssa yhteistyössä tehdyssä kasvulistauksessa kärkisijoille sijoittuivat myös suurelle yleisölle tuntemattomammat säteilyantureita valmistava Detection Technology (viiden vuoden kasvu 3059 prosenttia) ja ohjelmistotestaus- ja -kehitysyritys Flander (1054 prosenttia), Deloitte tiedottaa.

3−4 vuotta toimineille yrityksille tarkoitetun Rising Stars -sarjan voitti tietoliikenneverkkojen optimointiin ja hallintapalveluihin erikoistunut BaseN kolmen vuoden kasvuprosentilla 685. Seuraaville sijoille ylsivät ohjelmistotalo Reaktor Innovations ja terveydenhuolto- ja hyvinvointisektorin tietoliikenne- ja ohjelmistopalveluita tuottava Mawell.

- Jatkuva, viisi vuottakin kestänyt kasvu kuvaa yrityksen kykyä selvitä globaalissa taloudessa. Yritysten kasvulla on tärkeä työllistävä vaikutus ja se mahdollistaa teknologia-alan kehittymisen.

- Fast 50 -ohjelman tavoitteena on tukea suomalaisten teknologiayritysten kasvu- ja kansainvälistymismahdollisuuksia, edistää niiden näkyvyyttä ja luoda yhteyksiä yritysten välille, Deloitten teknologia-, media- ja telekommunikaatiotoimialan johtaja Ilkka Yli-Ojanperä sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    2. 2

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    3. 3

      Tarjan, 54, tutkinnosta alkoi nöyryyttävä työnhaku – ”Yhtäkään koulutusta vastaavaa työpaikkaa ei tarjottu”

    4. 4

      Kaksi vuotta sairaalassa ollut mies ajettiin oikeuden päätöksellä pois – ”Oli kuin hotellissa”

    5. 5

      Jorman 11-metrinen Trump-mobiili kiinnosti Washingtonissa – yksi asia sai pastorin murheelliseksi

    6. 6

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    7. 7

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    8. 8

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    9. 9

      Upea Melania Trump varasti huomion tanssiaisissa – presidenttipari tanssi My Wayn tahtiin

    10. 10

      Loimaalaisen Tommin Gambian-matka loppui lyhyeen: ”Sinne jäi rahat”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    4. 4

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    7. 7

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    8. 8

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    9. 9

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    10. 10

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    2. 2

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    3. 3

      Tarjan, 54, tutkinnosta alkoi nöyryyttävä työnhaku – ”Yhtäkään koulutusta vastaavaa työpaikkaa ei tarjottu”

    4. 4

      Kaksi vuotta sairaalassa ollut mies ajettiin oikeuden päätöksellä pois – ”Oli kuin hotellissa”

    5. 5

      Jorman 11-metrinen Trump-mobiili kiinnosti Washingtonissa – yksi asia sai pastorin murheelliseksi

    6. Näytä lisää