Digitoday

Valikko

EU-hanke poikii aineistoa tietokoneopintoihin Tampereella

Tampereella synnytetään EU-hankkeessa tietokoneen ja Internetin perusteisiin liittyvää opiskeluaineistoa Euroopassa ja Latinalaisessa Amerikassa käytettäväksi. Ensi vaiheessa tamperelaiset itse saavat aineiston vapaasti käyttöönsä.
Tampereen kaupunki on mukana Cibernarium-nimisessä EU:n tietoyhteiskuntahankkeessa. Yhtenä osana hanketta on toteutettu viisi tietoyhteiskuntataitoja kehittävää aineistokokonaisuutta. Internetistä löytyvät aineistot soveltuvat mainiosti itseopiskeluun, mutta myös pienryhmäkoulutukseen. Aineistot käännetään myös englanniksi, espanjaksi ja portugaliksi muiden hankkeessa toimivien partnereiden käyttöön.

Aloittelevia tietokoneen käyttäjiä varten on tehty hiiren ja näppäimistön käyttöä opettava aineisto. Internetin perustietoja opetetaan Mökiltä maailmalle -nimisen aineiston avulla. Tietoturvasta on tehty kaksi verkkoaineistoa: toinen peruskäyttäjille ja toinen edistyneemmille ja erityisesti pienyrityksille. Erikseen on vielä pk-yrityksille suunnattu yritystoimintaa tukeva verkkoaineisto.

Cibernarium on laaja EU:n ja Latinalaisen Amerikan yhteistyöhanke, jota koordinoi Barcelonan kaupunki. Hankkeen tarkoituksena on sähköisten palvelujen, Internetin käytön sekä kansalaisten tietoyhteiskuntavalmiuksien kehittäminen. Yhtenä päätavoitteena on kansalaisten välisen digitaalisen kuilun kaventaminen.

Hankkeen budjetti on noin kolme miljoonaa euroa, josta Tampereen osuus on noin 130 000 euroa. Hankkeen rahoittaa EuropeAID, ja Tampereella sitä koordinoi Tampereen ammattikorkeakoulu.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    3. 3

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    4. 4

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    5. 5

      Kauneusleikkaus meni karmivalla tavalla pieleen: ”Kun operaatio oli tehty, kasvoni olivat jalkapallon kokoiset”

    6. 6

      Kokoomusministeri Ylellä: Emme nähneet liikenneselvitystä ennen viime viikkoa – ”Arvostan sinällään Bernerin tapaa tuoda omia aloitteitaan julkisuuteen”

    7. 7

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    8. 8

      Uhkarohkea valehyökkäys Laatokan Karjalassa 24. 1. 1940 teki Lauri Törnistä sodan ammattilaisen

    9. 9

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    10. 10

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    6. 6

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    7. 7

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    8. 8

      Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

    9. 9

      Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

    10. 10

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    3. 3

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    4. 4

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    5. 5

      Kauneusleikkaus meni karmivalla tavalla pieleen: ”Kun operaatio oli tehty, kasvoni olivat jalkapallon kokoiset”

    6. Näytä lisää