Digitoday

Valikko

Kännykkäkaksikko karkaa muilta

Tällä viikolla kolmannen vuosineljänneksen tuloksensa julkistavien Nokian ja Motorolan odotetaan kasvattaneen markkinaosuuksiaan matkapuhelinmarkkinoilla.

Markkinatutkimusyhtiö Gartnerin mukaan Nokia ja Motorola kasvattivat jo toisella vuosineljänneksellä markkinaosuuttaan kilpailijoihinsa verrattuna. Yhtiöiden arveltiin hallitsevan yli 50 prosenttia kansainvälisestä matkapuhelinmyynnistä.

Nokia menestyi toisella vuosineljänneksellä kalliimman hintaluokan 3G-puhelimissa. Motorolan myyntihitti oli Euroopassa ja USA:ssa razr-puhelin, Gartner kertoo Taloussanomien mukaan.

Uutistoimisto Startelin haastattelemien 13 analyytikon arvioiden perusteella konsensusennuste Nokian osakekohtaisesta tuloksesta on yhtiön syyskuussa ilmoittaman ennakkotiedon ylälaidassa eli 0,19 eurossa. Viime vuoden heinä

Nokian liikevaihdoksi analyytikot ennustavat keskimäärin 8,5 miljardia euroa. Viime vuoden vastaavalla neljänneksellä liikevaihto oli 7,1 miljardia euroa.

Ruotsalaisen uutistoimisto SME direktin 18 analyytikolta keräämän konsensusennusteessa Motorolan osakekohtaisen tuloksen noussee 0.28 dollariin eli 0,23 euroon. Viime vuoden vastaavalla ajanjaksolla Motorola teki 0,19 dollarin eli 0,16 euron osakekohtaisen tuloksen.

Motorolan liikevaihdoksi analyytikot ennustavat 9,1 miljardia dollaria eli 7,6 miljardia euroa. Vertailukaudella liikevaihtoa kertyi 7,5 miljardia dollaria eli 6,3 miljardia euroa.

Motorola julkistaa kolmannen vuosineljänneksen osavuosituloksensa myöhään tiistaina ja Nokia torstaina kello 13.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    2. 2

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    3. 3

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    4. 4

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Puolustusvoimat ostaa 16 erikoispanssarivaunua Hollannista

    7. 7

      Uusi video julki: tallentuiko Kim Jong-unin velipuolen surma näihin kuviin?

    8. 8

      Tiesitkö tällaisen vakuutuspykälän olemassaolosta? – ”Yleinen väärinkäsitys”

    9. 9

      Joutuuko Trump luopumaan suosikkilaitteestaan? ”Vaarantaa kansallisen turvallisuuden”

    10. 10

      Suomalaishiihtäjä ylsi superyllätykseen – nyt varmistui paikka Lahden MM-kisoihin!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

    5. 5

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    6. 6

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    7. 7

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    8. 8

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    9. 9

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    2. 2

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    3. 3

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    4. 4

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. Näytä lisää