Digitoday

Valikko

Tietoenatorin tulos romahti 27,3 miljoonaan euroon

Tietotekniikan palveluyhtiö Tietoenatorin tulos heikkeni kolmannella vuosineljänneksellä edellisvuoteen verrattuna.

Tulos jäi lisäksi analyytikoiden odotusten alapuolelle. Yhtiön liikevaihto sen sijaan ylitti odotukset ja kasvoi 15 prosenttia. Yhtiön mukaan tietotekniikkapalveluiden kysyntä on kasvussa.

Tietoenatorin tulos ennen veroja oli heinä-syyskuussa 27,3 miljoonaa euroa, kun se oli viime vuoden vastaavalla ajanjaksolla 102 miljoonaa euroa. Viime vuoden heinä-syyskuussa liiketoimintakate oli poikkeuksellisen hyvä.

Uutistoimisto Startelin keräämän ennusteen mukaan analyytikot olivat odottaneet tuloksen yltävän 31,8 miljoonaan euroon. Osakekohtainen tulos jäi 0,24 euroon, kun se vuotta aiemmin oli 1,11 euroa.

Liikevoitto ilman myyntivoittoja oli 34,6 miljoonaa euroa eli 9,1 prosenttia liikevaihdosta. Viime vuonna heinä-syyskuussa liikevoitto oli 23,7 miljoonaa euroa eli 7,2 prosenttia liikevaihdosta.

Liikevaihto kasvoi 15 prosenttia viime vuoden 331,4 miljoonasta eurosta 380,4 miljoonaan euroon. Tästä oli orgaanista kasvua arviolta kaksi prosenttia. Neljännellä neljänneksellä yhtiö arvioi liikevaihdon kasvavan 7-10 prosenttia ja liikevoiton olevan 10-12 prosenttia liikevaihdosta. Jo toteutettujen yritysostojen ansiosta liikevaihdon odotetaan kasvavan viimeisellä neljänneksellä noin kahdeksan prosenttia.

Tietoenatorin mukaan tietotekniikkapalveluiden ja -ratkaisujen kysyntä on kasvussa ja yhtiö odottaa liiketoiminnan kehittyvän myönteisesti loppuvuonna ja ensi vuoden alussa. Alalla on nähtävissä merkkejä alkavasta hintojen noususta, mutta asiakkaat vaativat edelleen hinnanalennuksia. Yhdentymiskehitys puolestaan vähentää alan kapasiteettia.

Tietoenatorin arvion mukaan orgaaninen kasvu yltää 5

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    2. 2

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    3. 3

      Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

    4. 4

      Olympiamitalisti Tuuli Petäjä-Sirénillä riittää kiirettä – aloitti uudessa ammatissa

    5. 5

      Nanna Karalahti todella huimassa halkiossa Urheilugaalassa – Jere vihjaili mahdollisesta perheenlisäyksestä

    6. 6

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    7. 7

      Kontiolahdella pelättiin sarjahukuttajaa jo kesällä – ”Monien tutun tutut ovat joutuneet miehen uhriksi”

    8. 8

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    9. 9

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    10. 10

      Yhä useampi aikuinen muuttaa takaisin vanhempiensa luokse – ilmiön takana kaksi syytä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    3. 3

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    4. 4

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    5. 5

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    6. 6

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    7. 7

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    8. 8

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    9. 9

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    10. 10

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    2. 2

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    3. 3

      Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

    4. 4

      Olympiamitalisti Tuuli Petäjä-Sirénillä riittää kiirettä – aloitti uudessa ammatissa

    5. 5

      Nanna Karalahti todella huimassa halkiossa Urheilugaalassa – Jere vihjaili mahdollisesta perheenlisäyksestä

    6. Näytä lisää