Digitoday

Valikko

Market-Visio: ohjelmistoalan kasvu kiihkeintä pienyrityksissä

Suomen ohjelmistomarkkinoilla nopein kasvu keskittyy tällä hetkellä pieniin suomalaisiin ohjelmistoyrityksiin, Market-Vision tuore tutkimus kertoo.

Pienet ohjelmistoyritykset jakautuvat karkeasti kahteen yritysjoukkoon, joista toinen palvelee loppukäyttäjäyrityksiä ja toinen keskittyy alihankintaan ja muuhun liiketoimintaan, joka ei suoraan kohdistu loppukäyttäjäorganisaatioihin.

- Pienten ohjelmistoyritysten kautta ei voi arvioida koko ohjelmistomarkkinoiden kehitystä. Kiintoisaa on sen sijaan, että kaikkein nopeimmin kasvavat ne yritykset, jotka palvelevat muita kuin loppukäyttäjäorganisaatioita, tulkitsee Market-Vision analyytikko Mikko Reunanen yhtiön tiedotteessa.

Vuonna 2004 loppukäyttäjäorganisaatioille ohjelmistoja valmistavien ja myyvien pienten yritysten liikevaihto kasvoi edeltäneestä vuodesta 18 prosenttia, kun muiden liikevaihto kasvoi 25 prosenttia. Vastausten perusteella ero kahden yritysjoukon välillä säilyy selvänä myös kuluvana vuonna, Market-Visio katsoo.

Tutkimusyhtiö on aiemmin havainnut vastaavan trendin Suomen it-kokonaismarkkinoita tarkasteltaessa. Vaikka kokonaismarkkinat kasvavat huomattavasti pieniä yrityksiä hitaammin, myös it-kokonaismarkkinoiden kasvu ja loppukäyttäjäkulutuksen kasvu it-markkinoilla ovat entistä selvemmin eri asioita.

Tulevaisuuteen uskotaan

Tutkimukseen osallistuneiden ohjelmistoyritysten henkilöstömäärän kasvu on kotimaan sijaan suhteellisesti nopeampaa Suomen rajojen ulkopuolella. Suomessa tutkimukseen osallistuneiden ohjelmistoyritysten henkilöstömäärä kasvaa kuluvana vuonna 13 prosenttia viime vuodesta, kun ulkomaisen henkilöstön kasvuprosentti on 35.

Tutkittujen yritysten henkilöstöstä 3,7 prosenttia työskenteli ulkomailla vuoden 2004 lopussa.

Suurin osa tutkimuksen pienistä ohjelmistoyrityksistä näkee Suomen ohjelmistoteollisuuden tulevaisuuden positiivisena. Haasteellisena tulevaisuutta pitää kuitenkin reilu kolmannes vastaajista.

Oman liiketoiminnan kasvun kannalta pienet ohjelmistoyritykset pitävät markkinointiosaamisen puutteellisuutta merkittävämpänä kasvun hidasteena kuin erilaisten tukien saatavuutta. Kolme vastaajaa neljästä on sitä mieltä, että oman yrityksen markkinointiosaaminen on merkittävä tai kohtalainen hidaste kehitykselle.

Tutkimusta varten haastateltiin 139 ohjelmistoyritystä puhelimitse. Yritysten liikevaihdon keskiarvo on 1,3 miljoonaa euroa. Tutkimus on osa Market-Vision ohjelmistoalaan keskittyvää analyysikokonaisuutta.

Market-Visio Oy on informaatio- ja kommunikaatioteknologia-alan tutkimus- ja asiantuntijayritys. Se tuottaa ict-alaa käsitteleviä tutkimuksia Suomessa, Pohjoismaissa, Baltiassa, Venäjällä ja Ukrainassa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    2. 2

      Mies piti vaimoaan vankina Missourissa – postipakettiin kirjoitettu avunpyyntö pelasti

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    5. 5

      Poliisioperaatio Kuhmossa päättyi – 40-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen räjähderikokseen

    6. 6

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    7. 7

      Wadan pääjohtajan väite Sotshin dopingista: ”Se on voinut koskea jokaista venäläisurheilijaa”

    8. 8

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    9. 9

      Kauniista ja rohkeista tuttu näyttelijä menehtyi – yli 2000 jakson elämäntyö saippuaoopperoissa

    10. 10

      Alusvaatemalli Alyssa, 20, matkustelee maailman luksuskohteisiin ilmaiseksi – vanhemmat miehet kuittaavat kulut: ”Tuntuu hyvältä, kun kaikki maksetaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    5. 5

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    6. 6

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    7. 7

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    8. 8

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    9. 9

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    10. 10

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    2. 2

      Mies piti vaimoaan vankina Missourissa – postipakettiin kirjoitettu avunpyyntö pelasti

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    5. 5

      Poliisioperaatio Kuhmossa päättyi – 40-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen räjähderikokseen

    6. Näytä lisää