Digitoday

Valikko

Xbox 360:n eka satsi myytiin jo Suomessa

Microsoftin uusi pelikonsoli Xbox 360 tuli myyntiin Suomessa tänään minuuttia yli puolenyön. Yksinpelaamisen ja Live-moninpelipalvelun ohella ominaisuuksiin kuuluu liitettävyys digitaalikameroihin, kannettaviin musiikkisoittimiin ja Windows XP -pohjaisiin tietokoneisiin.
Microsoftin HED-yksikön johtaja Jari Keskitalo kertoo ITviikolle, että laitetta toimitettiin avaukseen alle viisituhatta kappaletta, jotka on jo myyty.

Lisää uutuuskonsoleita on luvassa ensi viikolla. Keskitalon mukaan kaikki halukkaat eivät valitettavasti tule saamaan konsolia mukaansa ennen joulua.

Maailmalla on puhuttu runsaasti konsolin riittävyydestä, ja esimerkiksi Yhdysvalloissa laitteesta on ollut pulaa. Eurooppaan Microsoft rahtasi kaikkiaan 300 000 konsolia näin ensihätään.

Jonotusta yön pimeydessä

Yhtiön mukaan monet kotimaiset viihdemaailman tähdet olivat mukana vastaanottamassa uutta pelikonsolia julkaisutapahtumassa Helsingin Ruoholahdessa.

Innokkaimmat Xbox 360 -fanit kokoontuivat Helsingin Kampissa olevan pelikaupan edustalle odottamaan keskiyöllä starttaavaa konsolimyyntiä. Odottajista kertyi kymmenien metrien pituinen jono.

Ensimmäisenä Suomessa Xbox 360 -konsolin osti itselleen Samu Siltanen Espoosta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    2. 2

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    3. 3

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    4. 4

      Voittamaton raskaan sarjan maailmanmestari tyrmäsi taas – ottelu Klitschkoa vastaan sai sinetin!

    5. 5

      Istanbulin pommit räjähtivät 45 sekunnin sisällä – 29 kuolonuhria, suurin osa poliiseja

    6. 6

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    7. 7

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    8. 8

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    9. 9

      Saara Aalto varmisti finaalikappaleensa – esittää tuomarit hurmanneen hyvin vaikean kappaleen

    10. 10

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    5. 5

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    6. 6

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    7. 7

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    8. 8

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    9. 9

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    10. 10

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    2. 2

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    3. 3

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    4. 4

      Voittamaton raskaan sarjan maailmanmestari tyrmäsi taas – ottelu Klitschkoa vastaan sai sinetin!

    5. 5

      Istanbulin pommit räjähtivät 45 sekunnin sisällä – 29 kuolonuhria, suurin osa poliiseja

    6. Näytä lisää