Digitoday

Valikko

Atro siirtyy energianmittauksen kaukoluentaan

Energiakonserni Atro Oyj on tehnyt päätöksen koko asiakaskuntansa siirtämisestä automaattiseen mittarinluentaan. Tavoitteena on, että vuoteen 2010 mennessä suurella osalla Atron 105 000 asiakkaasta on etäluettava mittauslaite.
Atro kertoo tiedotteessaan asentavansa parhaillaan Iisalmessa etäluettavia mittareita, joiden tiedonsiirto perustuu pienjänniteverkon lon-teknologiaan. Näissä Enermetin amr-mittareissa on integroituna kommunikaatioyksikkö, mikä mahdollistaa mittarin etäluennan ja -ohjauksen.

Seuraavaksi asennusvuoroon tulevat reilut tuhat haja-asutusalueiden kohdetta, joiden tiedonsiirto tapahtuu gprs-yhteyden kautta. Gprs on Atron mukaan kustannustehokas tapa saada yksittäiset mittapisteet kaukoluennan piiriin.

Kaukoluennalla Atro pyrkii vastaamaan sähkömarkkinoitten asettamiin vaatimuksiin ja olemaan yksi edelläkävijöistä energia-alalla.

Kaukoluentaan siirtyminen mahdollistaa muun muassa arviolaskutuksesta reaaliaikaiseen energialaskutukseen siirtymisen, mutta kyse on paljosta muustakin.

- Tämä on selkeä toimintatavan muutos. Amr-järjestelmällä saadaan tietoa esimerkiksi sähkönlaadusta ja sähkökatkojen kestosta vakiokorvausmenettelyä varten, arvioi mittausteknikko Ilkka Holmavuo Atrosta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    2. 2

      Haluatko miljonääriksi: Jani, 60, teki erikoisen valinnan ja putosi – olisitko osannut kysymyksen lastenelokuvasta?

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Postimatkasta tuli eloonjäämiskamppailu: 53-vuotias Patrik vajosi jäihin ja oli tunnin elottomana

    5. 5

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    6. 6

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    7. 7

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    8. 8

      Entinen Emmerdale-tähti taistelee parantumatonta syöpää vastaan – kieltäytyi ennusteesta: ”En halua lääkärien arvailevan”

    9. 9

      Upeaa, Krista! Pärmäkosken kaulaan pujotettiin MM-hopea

    10. 10

      Johnny Deppin teinitytär hätkähdytti asullaan – mallilupauksella erittäin syvään uurrettu kaula-aukko

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    4. 4

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    5. 5

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    6. 6

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    7. 7

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    8. 8

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    9. 9

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    10. 10

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    2. 2

      Haluatko miljonääriksi: Jani, 60, teki erikoisen valinnan ja putosi – olisitko osannut kysymyksen lastenelokuvasta?

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Postimatkasta tuli eloonjäämiskamppailu: 53-vuotias Patrik vajosi jäihin ja oli tunnin elottomana

    5. 5

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    6. Näytä lisää