Digitoday

Valikko

Yahookin lisensoinut "jpeg-patentin"

Kiistellyn jpeg-patentin haltija Forgent Networks on saanut taas ison yrityksen, Yahoon allekirjoittamaan kanssaan patentin lisenssisopimuksen. Texasilaisyritys on saanut valtaosan 105 miljoonan dollarin liikevaihdostaan patenttirahastuksella, kolme vuotta sitten kehittämänsä lisensioimisohjelman kautta.

Softayritys Forgent väittää omistavansa oikeudet jpeg-kuvaformaatissa käytettyyn algoritmiin. Se olisi saanut nämä oikeudet vuonna 1997 ottaessaan haltuun Compression Labs:in, joka oli saanut amerikkalaisen patentin tälle algoritmille kymmenen vuotta aikaisemmin vuonna 1987.

Kiistaa Forgentin oikeutuksesta patenttiin numero 4,698,672 puidaan kymmenissä yrityksen Kaliforniassa käynnistämissä oikeusjutuissa. Sen oikeutta laajasti rahastamiseen algoritmilla on kuitenkin epäilty - ja epäillään yhä. Yhtiö kun ei ole algoritmia itse kehittänyt ja sellaisen patentoitavuus on muutenkin kyseenalaista - ja Euroopassa yksiselitteisesti kiistetty.

Toisaalta Joint Photographic Experts Group:in kehittämä jpeg-kuvaformaatti on ollut tähänastisen oikeuskäsityksen mukaan Public Domain -ratkaisu, jossa kenenkään ei pitänyt pystyä vetämään välistä. Siksi Forgentin rahastusta on myös paheksuttu ja pidetty tyypillisesti vahingollisena esimerkkinä siitä, mistä softapatenteissa syvimmiltään on kysymys.

Patentti laukeaa lokakuussa

Monet Forgentin lisensioimisvaatimusten kohteiksi joutuneista huomattavista it- ja viihde-elektroniikka-alan yrityksistä ovat edelleen haranneet vastaan. Monet ovat myös antaneet periksi, viimeksi ennen Yahoota lokakuun lopussa RIM, ja sitä ennen myös Adobe.

Forgent on tiedottanut 50 yrityksen Aasiasta, Euroopasta (!) ja Yhdysvalloista jo allekirjoittaneen lisenssisopimuksen. Patenttirikkomuksesta on vireillä 40 oikeusjuttua. Kiistelty patentti on voimassa vielä vajaan vuoden ja laukeaa ensi vuoden lokakuussa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kontiolahdella pelättiin sarjahukuttajaa jo kesällä – ”Monien tutun tutut ovat joutuneet miehen uhriksi”

    2. 2

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    3. 3

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    4. 4

      Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

    5. 5

      Nanna Karalahti todella huimassa halkiossa Urheilugaalassa – Jere vihjaili mahdollisesta perheenlisäyksestä

    6. 6

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    7. 7

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    8. 8

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    9. 9

      Yhä useampi aikuinen muuttaa takaisin vanhempiensa luokse – ilmiön takana kaksi syytä

    10. 10

      Näyttäviä halkioita ja räiskyviä värejä – kuka on Urheilugaalan upein kaunotar? Äänestä suosikkiasi!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    4. 4

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    5. 5

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    6. 6

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    7. 7

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    8. 8

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    9. 9

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    10. 10

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kontiolahdella pelättiin sarjahukuttajaa jo kesällä – ”Monien tutun tutut ovat joutuneet miehen uhriksi”

    2. 2

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    3. 3

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    4. 4

      Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

    5. 5

      Nanna Karalahti todella huimassa halkiossa Urheilugaalassa – Jere vihjaili mahdollisesta perheenlisäyksestä

    6. Näytä lisää