Digitoday

Valikko

Mielipidejohtoa voi mitata palstamillimetreissä

Moni mielii mielipidejohtajaksi. Mutta onko sellainen virka arkea ajatellen auki presidentinlinnassa vai mediatalossa? Ainakin amerikkalaistutkimus vihjaa, että nuorista ne, jotka pitävät journalisteja esikuvinaan, ovat muita hanakampia valehtelemaan neuvottelutilanteissa. Journalismin laatua tutkimus ei paljasta.
Mielipidejohtajan virka on ainakin kahdeksalle suomalaiselle todellinen toiveammatti. Mutta ovatko presidenttiehdokkaat ja heidän joukostaan valittu todellisia markkinajohtajia mielipidetoimialalla?

Kysymystä kannattanee pohtia esimerkiksi avoimen television, radion, sanomalehden ja internet-yhteyden ääressä - eikä vähiten silloin, kun silmissä vilisevät mainoskatkot, -sivut sekä –bannerit. Kun ei ole vaalikumeen aika, paljonko huomiota poliitikkojen puheet omassakin arjessani saavat vaikkapa mainonnan harjoittamaan tarinankerrontaan verrattuna?

Valinta on vaikuttamista

Totuutta janoavien tiedotusvälineiden rooli on vaikuttava myös silloin, kun kyse on niin sanotusti toimitetuista mediasisällöistä. Kun kaikelle ei yksinkertaisesti ole mediassa tilaa, puheenaiheiden ja näkökulmien valitseminen, huomion kohdistaminen ja keskustelun ylläpito tai vaikeneminen sen vaihtoehtona ovat puhdasta mielipiteisiin vaikuttamista.

Ilman mediaa kansa ei ehkä tietäisi, miten merkityksellistä on sekin, tuleeko vuoden idoli Ilkasta vai Katrista, kenen kulloinkin olisi paikallaan poistua Big Brother –talosta tai kenen kanssa itse kukin julkkiskandidaatti tai alan ammattilainen kulloinkin on, haluaisi olla, ei ole onnistunut olemaan ja niin edelleen.

Niin paljosta olisi kansan nykyään pysyttävä tietoisena ja valppaasti mielipiteitään muodostettava kaiken aikaa, että monen mediakuluttajan suusta päässee näinä päivinä helpotuksen huokaus: onneksi presidentin kaltaiset esikuvat eli idolit valitaan sentään vain kerran kuudessa vuodessa ja kisasta selvitään jopa yhdellä tai enimmillään kahdella äänestyksellä!

Vaikutusvaltaa ja valinnan vaikuttimia

Vaikutusvaltaa ja sen valtakuntaa eli mediajulkisuutta saa miettimään myös juuri julkaistu amerikkalaistutkimus, jossa perehdyttiin kaikkiaan 1600 opiskelijan arkisissa neuvottelutilanteissa tekemiin eettisiin valintoihin. Neuvotteluiksi tässä yhteydessä kutsuttiin "?yrityksiä löytää hyväksyttävä ratkaisu kahden tai useamman osapuolen väliseen konfliktiin"?.

Tutkimuksen tulos ei mediaa mairittele. Itsenäistä elämäänsä aloittelevista 18-22 -vuotiaista amerikkalaisnuorista ne, jotka pitivät journalisteja ja valmentajia tärkeinä esikuvinaan, hyväksyivät muita todennäköisimmin eettisesti arveluttavat taktiikat ja ratkaisumallit, kuten esimerkiksi valheelliset lupaukset tai totuuden vääristelyn, tutkijat raportoivat.

Eettisesti kestäviin valintoihin olivat sen sijaan taipuvaisia esimerkiksi ystäviään, pappia tai partiolaisten vartiojohtajaa tärkeänä esikuvana pitäneet nuoret, Oregon State University ja Texas A&M University kertoivat yhteisessä tiedotteessaan. Mistä tulos tarkemmin ottaen kertoo, jätettiin kuitenkin lukijan arvailujen varaan.

Tositelevisioituja journalistitenttejä?

Koska ainakin jenkkijournalistien tämän perusteella voisi päätellä harjoittavan vähintään sivutoimista mielipidejohtajan virkaa, näemmeköhän piankin alan pääsykokeet soveltuvuushaastatteluineen televisiossa vaalitenttien tapaan – tietenkin tositelevisioformaattina?

Vai olisiko sittenkin viihteellisempää seurata ohjelmasarjaa, joka paljastaisi, aiheuttaako myös pitkäaikainen poliitikkojen puheille altistuminen taipumusta valheellisiin lupauksiin?

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    3. 3

      Belgialaislehti: MM-rallissa loukkaantunut katsoja menehtyi

    4. 4

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    5. 5

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    6. 6

      Äiti ja isäpuoli antoivat pikkutytölle heroiinia ja metadonia kuukausien ajan – sydän pysähtyi nelivuotiaana

    7. 7

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    8. 8

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    9. 9

      Suora lähetys juuri nyt: Donald Trumpin virkaanastujaisbileet käynnissä Washingtonissa

    10. 10

      ”Tuhon hotellin” viime hetket alkavat paljastua – pelokkaat matkailijat olivat jo pakanneet tavaransa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    4. 4

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    5. 5

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    6. 6

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    7. 7

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    8. 8

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    9. 9

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    3. 3

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    4. 4

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    3. 3

      Belgialaislehti: MM-rallissa loukkaantunut katsoja menehtyi

    4. 4

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    5. 5

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    6. Näytä lisää