Digitoday

Valikko

Kiinan teknologiapotentiaali vuosikymmenien päässä

Voi kestää vielä vuosikymmeniä, ennen kuin Kiina ja Intia tarjoavat täyden potentiaalin teknologiayrityksille, jotka sitä jo nyt kärsimättömästi odottavat, sanoo Deloitte tuoreessa toimialaraportissaan ( Be prepared: Imperatives for TMT CEOs 2005 - 2010).

Molemmilla mailla on valtavat väestömäärät ja kasvava keskiluokka, jonka käytettävissä olevat tulot ovat jatkuvassa nousussa.

Samalla kun maat tarjoavat suuret potentiaaliset markkinat monille tuotteille ja palveluille, jatkuva kasvu on raportin mukaan kuitenkin rajoitettu raaka-aineiden, kuten teräksen ja veden, resurssipulan ja jatkuvasti kallistuvien työvoima- ja rakennusainekustannusten vuoksi.

Lisäksi Intian väestö on pirstaloitunut tuhansiin kyliin, satoihin kieliin, ja infrastruktuuri on kehittymätön.

- Monet eurooppalaiset yritykset ovat olleet jo pitkään innostuneita Kiinan ja Intian tarjoamista mahdollisuuksista. Odotus on ollut, että nämä maat jättävät pian muut markkinat varjoonsa. Teknologia-alan johtajilla on paineet hyödyntää näitä kahta jättiä, mutta siihen liittyy myös paljon haasteita, huomauttaa Suomen Deloitten teknologia-, media- ja telekommunikaatiotoimialan johtaja Ilkka Yli-Ojanperä.

- Yritysten täytyy malttaa tehdä pitkäaikaisia investointeja, kasvattaa ymmärrystä ja tietoa markkinoista, hallita maiden monimuotoisuutta ja mitata odotusten toteutumista. Uskomme, että Kiinan ja Intian markkinat kasvavat edelleen, mutta ei räjähdysmäisesti, vaan tasaisesti.

Deloitte on asiantuntijapalveluorganisaatio, joka tarjoaa tilintarkastukseen, verotukseen, konsultointiin ja yritysjärjestelyihin liittyviä palveluita.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    2. 2

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    3. 3

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    4. 4

      21-vuotiaana Bond-elokuvien nuorin pahis – näin 50-vuotias Benicio del Toro on muuttunut

    5. 5

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    6. 6

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    7. 7

      Sastamalan kuolonkolarin 17-vuotiaita muistettiin suruhartaudessa ja nuorisotalolla – ”Kaikki ovat pää alhaalla”

    8. 8

      Kiira Korpi flirttaili lantiotaan keinuttaneelle Mustalle Barbaarille: ”Nyt tuli kuuma viimeistään mullekin”

    9. 9

      Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parit – ”Huikea pari, jonka läsnäolo oli poikkeuksellisen vakuuttavaa”

    10. 10

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    2. 2

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    5. 5

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    6. 6

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    7. 7

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    8. 8

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    9. 9

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    10. 10

      Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    7. 7

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    2. 2

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    3. 3

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    4. 4

      21-vuotiaana Bond-elokuvien nuorin pahis – näin 50-vuotias Benicio del Toro on muuttunut

    5. 5

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    6. Näytä lisää