Digitoday

Valikko

Softavirheiden takia työttömille vähemmän korvausta

Saksan työvoimahallituksen painajaisuni T-Systemsin ohjelmistoratkaisujen kanssa jatkuu. Nyt viranomaiset eivät pääse maksamaan ajallaan lakisääteistä työttömyysrahan korotusta softavirheistä johtuen.

Saksan tiukennettu työttömyyskorvaus ns. Hartz IV -lain mukaan tiesi kaikesta huolimatta itäsaksalaisille myös lohduttavaa uutista. Heidän työttömyysrahansa päätettiin nostaa huhtikuun alusta länsisaksalaisten tasolle eli 345 euroon kuussa.

Nyt on saatu tietää, että korotusta ei voida kuitenkaan maksaa vielä huhtikuussa, koska työvoimahallituksen uusi A2LL-ohjelmisto ei taivu ottamaan huomioon maksujärjestelmän muutosta, joka koskee 2,3 miljoonaa itäsaksalaista työttömyysrahan saajaa.

Ohjelmistosta vastaava T-Systems ei ole pettänyt siihen sisällyttämiä lupauksiaan ensimmäistä kertaa, eikä se ole liioin pysynyt aikataulussa tai budjetissaankaan. Veronmaksajat saavat maksaa yhä enemmän yhä huonommaksi osoittautuvasta järjestelmästä.

Työministeri Franz Müntefering on rientänyt rauhoittamaan tilannetta ja luvannut, että ohjelmistonikkarit saisivat asian kuntoon jo kesäksi, niin että asianmukaisten korvausten maksaminen voitaisiin aloittaa heinäkuun alusta. Monet tarkkailijat ovat kuitenkin pessimistisempiä.

Saksan ja Euroopan suurimpiin kuuluvasta eGovernment-hankkeesta on esikuvan sijaan tullut irvikuva. Die Welt -lehdessä on jo vaadittu koko hankkeen kyseenalaistamista ja vaihtoehtoisten ratkaisujen hakemista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    3. 3

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    4. 4

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    5. 5

      Nico Rosbergilta avoin tunnustus väleistä Lewis Hamiltoniin

    6. 6

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    7. 7

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    8. 8

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    9. 9

      Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

    10. 10

      Kadetti poistettiin rivistä kesken Linnan juhlien kättelyn – ”Hän alkoi voida huonosti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    3. 3

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. 6

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    7. 7

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    8. 8

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    9. 9

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    10. 10

      Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    3. 3

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    4. 4

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    5. 5

      Nico Rosbergilta avoin tunnustus väleistä Lewis Hamiltoniin

    6. Näytä lisää