Digitoday

Valikko

Uuden ajan talonmiehet auttamaan virustorjunnassa

Pääministeri Matti Vanhasen johtama tietoyhteiskuntaneuvosto julkisti toisen raporttinsa tänään tiistaina. Neuvosto korostaa, että tieto- ja viestintätekniikkaa (ict) hyödyntämällä voidaan tutkitusti parantaa tuottavuutta ja tehokkuutta, mutta pelkkä tekniikan käyttöönotto ei kuitenkaan riitä. Samanaikaisesti tarvitaan toimintojen kokonaisvaltaista uudistamista.
Raportin ehdotuksista konkreettisin on kotitalousvähennysoikeuden ulottaminen tieto- ja viestintätekniikan palvelujen hankintaan. Ehdotuksessa esille nostetut, niin kutsutut tietoyhteiskuntatalonmiehet voisivat tulla koteihin asentamaan uusia laitteita, auttamaan virustorjunnassa tai vaikkapa neuvomaan laitteiden käytössä.

Muita raporttiin sisältyviä toimenpide-ehdotuksia ovat esimerkiksi julkishallinnon yhteistyön tiivistäminen tieto- ja viestintätekniikan käyttäjänä sekä palvelujen tuottajana; koulutuksen, tutkimuksen ja tuotekehityksen strategia- ja toimenpideohjelman käynnistäminen sekä tekijänoikeuslainsäädännön uudistaminen vastaamaan tietoyhteiskunnan tarpeita.

Tuottavuuden mittaamisessa paljon kehitettävää

Toimintatapojen uudistamisen sekä tieto- ja viestintätekniikan täysimääräisen hyödyntämisen nähdään olevan vastauksia Suomen kilpailukyvyn ylläpitoon kansainvälisillä markkinoilla sekä ikääntyvän väestön hyvinvointipalvelujen säilyttämisen haasteisiin. Raportti on neuvoston katsaus Suomen tietoyhteiskuntakehityksestä ja sen haasteista.

Neuvoston mukaan tuottavuuden mittaamisessa on vielä paljon kehitettävää. Raportissa nostetaan esiin konkreettisten tavoitteiden asettamisen ja toisaalta toteutumaa kuvaavien mittarien keskeinen merkitys tuottavuuden parantamisessa.

Tietoyhteiskunnan tuottavuuden tarkastelussa olisi näkyvän panoksen ja tuotoksen mittaamisen lisäksi kyettävä mittaamaan myös aineettoman pääoman tuotannontekijöitä kuten organisaation suhdeverkostoja ja osaamisen tasoa. Lisäksi mittaamisen tulisi olla niin monipuolista, että se menneen ajan analyysin lisäksi antaisi kokonaiskuvan kehityksestä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    4. 4

      Universumin kaunein nainen törmäsi kaksoisolentoonsa – tunnistatko, kumpi on kumpi?

    5. 5

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    6. 6

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    7. 7

      F1-pomo Bernie Ecclestone, 86, sai kenkää – hämmästyi uudesta tittelistä: ”En edes tiedä, mitä se tarkoittaa”

    8. 8

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    9. 9

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    10. 10

      ”Bernerin mallin” viiden päivän mahalasku – näin kaikki tapahtui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    6. 6

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    7. 7

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    8. 8

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    9. 9

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    10. 10

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    4. 4

      Universumin kaunein nainen törmäsi kaksoisolentoonsa – tunnistatko, kumpi on kumpi?

    5. 5

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    6. Näytä lisää