Digitoday

Valikko

Teknologiaa ihmiskeskeisesti Tampereella

Tampereen teknillisellä yliopistolla (TTY) on avattu ihmiskeskeisen teknologian laitos. Yksikössä tutkitaan ihmisten tarpeita ja vaatimuksia teknologialle, ja tavoitteena on tuottaa kilpailuetua yritysten liiketoiminnalle käyttäjätutkimuksesta syntyvien tulosten avulla.
Tie tutkimustuloksista liiketoimintahyödyiksi perustuu tutkijoiden ymmärrykseen erilaisten tuotteiden ja palveluiden tuotekehityksestä, TTY kertoo.

- Pystymme menemään yritysasiakkaiden tuotantoprosesseihin "mukaan". Kyky ymmärtää sekä ihmistä että teknologiaa on johtolankamme tutkimushankkeissamme. Yritysasiakkaiden tuotekehitysosaamisen ymmärtäminen on oleellisen tärkeää, jotta tutkittu tieto myös muuttuu käytännön liiketoimintahyödyiksi, laitoksen johtaja Kaisa Väänänen-Vainio-Mattila tähdentää.

Uusi laitos toimii yliopistossa monitieteisyyden solmukohtana. Se kutsuu eri alojen tutkimusryhmiä yhteistyöhön myös yliopiston ulkopuolelta.

Kuusi hanketta

- TTY:ltä on valmistunut kolmen vuoden ajan käytettävyyden diplomi-insinöörejä ohjelmistotekniikan laitokselta. Opiskelijoille on tarjolla yhdeksän kurssia käytettävyydestä ja käyttäjäkeskeisestä suunnittelusta, Väänänen-Vainio-Mattila toteaa. Käytettävyyden diplomi-insinöörit muodostavat osan uuden laitoksen henkilökunnasta.

Ihmiskeskeisen teknologian laitoksella on tällä hetkellä kuusi erityyppistä tutkimushanketta. Meneillään ovat kone- ja automaatiojärjestelmien käyttäjäkeskeinen ohjelmistosuunnittelu, mobiilitelevision käyttökokemuksen tutkimus, työkäyttöön tarkoitettujen mobiilipalveluiden käytettävyyden ja tuottavuuden mittaaminen, erilaisten taloteknisten ratkaisujen ja niiden käyttäjätarpeiden tutkiminen, älykkäiden ympäristöjen ekologia koti- ja työympäristöissä sekä pienten ja keskisuurten yritysten toiminnanohjausjärjestelmien vaatimusten määrittely ja käyttöönoton tuki.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS paljastaa: Tässä on Suomen naisten hiihtoviestijoukkue

    2. 2

      Yksi muutos sai 10 vuotta diabeteksesta kärsineen Jennan verensokeriarvot putoamaan – hoitajakin hämmästyi

    3. 3

      Totuus paljastui oikeudessa: Mystiset Peter ja Trevor olivat Axl Smithin mielikuvitushahmoja

    4. 4

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    5. 5

      F1-asiantuntija seurasi Kimi Räikkösen ja Valtteri Bottaksen ajamista testeissä – ”Valtava ero”

    6. 6

      Seksivideoita nähnyt Kasmir kommentoi Axl Smith -tuomiota: ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Miksi Pärmäkoski putosi mitaleilta? Jari Isometsä sulki pois oletetun vaihtoehdon – ”Niin hullulta kuin se maallikon korvaan kuulostaakin”

    8. 8

      Yksi uhreista ihastui Axl Smithiin syvästi – asiakirjat paljastavat surullisia yksityiskohtia suhteesta

    9. 9

      Axl Smith rikkoi hiljaisuuden tuomion jälkeen – julkaisi kuvan saamastaan tappouhkauksesta

    10. 10

      Säilytätkö rojua turhaan? Ainakin nämä 20 asiaa voit heittää surutta menemään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    4. 4

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    5. 5

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    6. 6

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    7. 7

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    8. 8

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    9. 9

      Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

    10. 10

      Yksi uhreista ihastui Axl Smithiin syvästi – asiakirjat paljastavat surullisia yksityiskohtia suhteesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS paljastaa: Tässä on Suomen naisten hiihtoviestijoukkue

    2. 2

      Yksi muutos sai 10 vuotta diabeteksesta kärsineen Jennan verensokeriarvot putoamaan – hoitajakin hämmästyi

    3. 3

      Totuus paljastui oikeudessa: Mystiset Peter ja Trevor olivat Axl Smithin mielikuvitushahmoja

    4. 4

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    5. 5

      F1-asiantuntija seurasi Kimi Räikkösen ja Valtteri Bottaksen ajamista testeissä – ”Valtava ero”

    6. Näytä lisää