Digitoday

Valikko

IBM upotti peliprosessorin palvelimiin

IBM tuo markkinoille BladeCenter-korttipalvelimia, joista yhdessä käytetään aiemmin lähes pelkästään pelikonsoleille kaavailtua Cell-prosessoria. Cell on IBM:n, Sonyn ja Toshiban yhteistuotos, ja se tulee esimerkiksi Playstation 3:n moottoriksi.

IBM lupaa, että uudet, Cellin sisältävät BladeCenter-korttipalvelimet antavat esimerkiksi lääke- ja sotilasalan yrityksille uusia mahdollisuuksia käyttää vaativia ja grafiikaltaan raskaita sovelluksia.

Cellin sisältävät uutuudet kuuluvat BladeCenter H -järjestelmään, jonka IBM väittää siirtävän dataa kymmenen kertaa nopeammin kuin nykyiset järjestelmät. BladeCenterit on tarkoitettu erityisesti datakeskuksiin.

Uutistoimisto Reutersin haastattelema IBM:n BladeCenter-liiketoiminnan puheenjohtaja Douglas Balog uskoo Cellillä varustetuille palvelimille olevan kysyntää, sillä moni asiakas on pyydellyt IBM:ää käyttämään Celliä palvelimissa. Prosessorissa houkuttelee Balogin mukaan esimerkiksi se, että sillä kaupunkien ja maisemien renderöinti käy kuin lennosta.

Cell on saanut jo hieman jalansijaa pelikonsolimarkkinoiden ulkopuoleltakin. Cellin on lisensioinut esimerkiksi sotilasalan yrityksiä palveleva Mercury Computer Systems. Eilen julkaistujen BladeCenterien tarkoituksena on löytää Cellille yhä lisää sovellustapoja ja asiakkaita.

BladeCenter H:illa IBM pyrkii myös vahvistamaan asemaansa palvelinmarkkinoiden suurimpana. IBM:n osuus oli tutkimusyhtiö IDC:n mukaan viime vuoden kolmannella neljänneksellä 32,3 prosenttia. Tuolla neljänneksellä IBM kasvatti palvelinmyyntiään kymmenyksen.

Korttipalvelinmyyntiään IBM kasvatti viimeisellä vuosineljänneksellä peräti 70 prosenttia edellisvuoden vastaavaan jaksoon verrattuna, kertoo Balog.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokian tapon yritys: Sängyn alta löytynyt 17-vuotias uhri kriittisessä tilassa – ”Tällä hetkellä tyttöä ei voi missään tapauksessa kuulla”

    2. 2

      Tie MM-Lahteen sulkeutui tylysti – hiihtäjää epäiltiin lentokentällä terroristiksi: ”Poliisit vain nauroivat”

    3. 3

      Emily Ratajkowskin, 25, alastonkuvat vuotivat julkisuuteen – hakkeri anasti kohukaunottaren intiimit otokset

    4. 4

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    5. 5

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

    8. 8

      Sastamalan kuolonkolarin 17-vuotiaat uhrit opiskelivat autoalaa – ammattikoululaisille järjestetty kriisiapua

    9. 9

      Autosta irtosi moottori rajussa nokkakolarissa Kuutostiellä – kaksi ihmistä sairaalaan

    10. 10

      Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    3. 3

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    5. 5

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    6. 6

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    7. 7

      Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

    8. 8

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    9. 9

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    10. 10

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokian tapon yritys: Sängyn alta löytynyt 17-vuotias uhri kriittisessä tilassa – ”Tällä hetkellä tyttöä ei voi missään tapauksessa kuulla”

    2. 2

      Tie MM-Lahteen sulkeutui tylysti – hiihtäjää epäiltiin lentokentällä terroristiksi: ”Poliisit vain nauroivat”

    3. 3

      Emily Ratajkowskin, 25, alastonkuvat vuotivat julkisuuteen – hakkeri anasti kohukaunottaren intiimit otokset

    4. 4

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    5. 5

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    6. Näytä lisää