Digitoday

Valikko

Suuri p2p-palvelin sammui Euroopassa

Poliisi ja syyttäjänviranomaiset Belgiassa ja Sveitsissä sulkivat suurimman olemassa olevan eDonkey-tiedostonjakopalvelimen nimeltä Razorback2.

Elokuva-alan etujärjestö Motion Picture Associationin mukaan palvelin indeksoi noin 170 miljoonaa tiedostoa, joita jaettiin enimmillään 1,3 miljoonan yhtäaikaisen käyttäjän voimin. Heistä useimmat olivat eurooppalaisia.

MPA:n puheenjohtaja Dan Glickman pitää palvelimen sammumista merkittävänä voittona taistelussa p2p-verkkojen laitonta tiedostonvaihtoa vastaan.

PC Pro kertoo, että Sveitsin poliisi pidätti Razorback2:n pyörittäjän tämän kotona samalla kun Belgian poliisi otti haltuunsa Brysselissä sijainneet palvelimet.

MPA:n mukaan viranomaiset ovat sulkeneet marraskuusta 2004 lähtien kaikki merkittävät eDonkey-palvelimet USA:ssa ja nyt siis myös Euroopassa. Etujärjestön mukaan Razorback2:n pyörittäjät pyrkivät nettoamaan toimillaan rahaa, minkä tiedostonvaihtoa kannustava p2p.net -sivusto kiistää. Sen mukaan Razorback2 ei isännöinyt mitään laitonta materiaalia, vaan itse asiassa osallistui aktiivisesti laillisen sisällön jakeluun.

P2p.net huomauttaa myös, että vaikka palvelin indeksoi lukuisia laittomia tiedostoja, Razorbackin pääkäyttäjä oli luvannut mustalistata kaikki tiedostot, jotka tekijänoikeuksien haltijat hänelle raportoivat. Kukaan ei kuitenkaan vastannut tarjoukseen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Päihtyneenä en ole ajanut”

    2. 2

      Ministeriön julkaisema kuva paljastaa – näin autoveron poistuminen vaikuttaa hintaan

    3. 3

      ISTV LIVE JUURI NYT: Berner paljastaa kohutut suunnitelmansa – ”Valtava muutos”

    4. 4

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    5. 5

      Autoveron poistaminen laskisi autojen hintoja jopa tuhansilla euroilla – katso 50 suosikkiauton lista

    6. 6

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    7. 7

      Lumivyöry iskeytyi hotelliin Italiassa – useita kuolleita

    8. 8

      Ilkka: Näin Jari-Matti Latvala kertoi Maisa Torpasta äidilleen: ”Toivon, että et harmistu”

    9. 9

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    10. 10

      Jouni Hynynen Annalle Mari Perankoskesta – tiesi heti suhteen toimivan: ”Marilla on niin hyvä peppu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    4. 4

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    5. 5

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    6. 6

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    7. 7

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    8. 8

      Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

    9. 9

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    10. 10

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Päihtyneenä en ole ajanut”

    2. 2

      Ministeriön julkaisema kuva paljastaa – näin autoveron poistuminen vaikuttaa hintaan

    3. 3

      ISTV LIVE JUURI NYT: Berner paljastaa kohutut suunnitelmansa – ”Valtava muutos”

    4. 4

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    5. 5

      Autoveron poistaminen laskisi autojen hintoja jopa tuhansilla euroilla – katso 50 suosikkiauton lista

    6. Näytä lisää