Digitoday

Valikko

Suomessa myönnetty 100 000 kansalaisvarmennetta

Suomessa on myönnetty 100 000 Väestörekisterikeskuksen kansalaisvarmennetta. Varmennetta käytetään turvalliseen sähköiseen tunnistautumiseen, tiedostojen ja sähköpostien salaamiseen sekä sähköisen allekirjoituksen tekemiseen verkkopalveluissa.
Kansalaisvarmenteen saa käyttöönsä hankkimalla sirullisen henkilökortin, kansalaisvarmenteella varustetun OP-ryhmän Visa Electron -kortin tai mobiilioperaattorin sim-kortin. Varmenteen sisältämällä pankkikortilla on mahdollista asioida samoissa verkkopalveluissa kuin sirullisella henkilökortilla.

Tällä hetkellä kansalaisvarmenteita on eniten käytössä sirullisella henkilökortilla, VRK kertoo. Siruttomien henkilökorttien myöntäminen lopetettiin syksyllä 2003, minkä jälkeen kansalaisvarmenteiden määrä on kasvanut tasaisesti. Vuosittain henkilökortteja haetaan runsaat 30 000 kappaletta.

Uusi portaali vauhdittamaan palveluja

Sähköinen asiointi kansalaisvarmenteella edellyttää internet-yhteyden lisäksi kortinlukijan hankintaa sekä ilmaisen kortinlukijaohjelman lataamista www.fineid.fi -verkkosivuilta. Sirullista henkilökorttia hyödyntäviä sähköisiä asiointipalveluita on noin viisikymmentä.

Palvelujen vähyyttä on pidetty esteenä kansalaisvarmenteen yleistymiselle, mutta VRK:n mukaan sähköisten asiointipalvelujen määrä tulee kasvamaan lähivuosina merkittävästi uuden valtion ja kuntien verkkotunnistamis- ja maksamisportaalin valmistuttua.

Kansalaisvarmenteiden lisäksi Väestörekisterikeskus on myöntänyt yli 25 000 organisaatiovarmennetta. Organisaatiovarmenteen sisältämiä kortteja käytetään muun muassa kirjautumisessa työasemiin, sähköisen allekirjoituksen tekemiseen sekä sähköpostien ja tiedostojen salaukseen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    2. 2

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    3. 3

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    4. 4

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    5. 5

      Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

    6. 6

      Petter Northug raivoaa venäläiselle naishiihtäjälle: ”Olisin aloittanut tappelun”

    7. 7

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    8. 8

      Puoli kiloa päivässä ei olekaan tarpeeksi: Nämä kasvikset torjuvat syöpää ja sydänsairauksia

    9. 9

      Syyte: Lottovoittajalta huijattiin 1,2 miljoonaa, oikeudessa kysyttiin voiton suuruutta: ”Jotain 80 000 euroa”

    10. 10

      Patrik Laine saamassa huippuluokan bonukset – viekö vihattu sääntö palkasta jopa puoli miljoonaa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    5. 5

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    6. 6

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    7. 7

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    8. 8

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    9. 9

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    10. 10

      17-vuotiaan tytön julma surma järkyttää nuoria Nokialla – epäillyn tekijän maine tunnettiin kaupungilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    2. 2

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    3. 3

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    4. 4

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    5. 5

      Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

    6. Näytä lisää