Digitoday

Valikko

Tarkettin talous lepää Starialla

Lattiapäällysteitä tuottava Tarkett-konserni suunnittelee keskittävänsä eri maissa toimivien yhtiöidensä talousosastoja taloushallinnon palvelukeskuksiin. Suomessa Tarkett Oy valitsi taloushallinnon ulkoistuskumppanikseen Starian.
Kotimainen, taloushallinnon ulkoistuksiin erikoistunut Staria toteutti yhtiön tarpeisiin suunnitellun, yrityskohtaisen taloushallinnon palvelukeskuksen. Tarkett Oy kuuluu konsernin pohjoismaiseen myyntiorganisaatioon, jonka myynti vuonna 2005 oli noin 170 miljoonaa euroa.

Tarkett Oy:n toimitusjohtajan Mika Laineen mukaan taloushallinnon ulkoistamisen taustalla on tarve vapauttaa yhtiön talousjohto rutiinitehtävistä sen liiketoiminnan taloudellisen tulevaisuuden ennustamiseen ja toimimiseen johdon tukena.

- Samalla taataan myös taloushallinnon keskeytyksettömät palvelut henkilöresursseista riippumatta. Siirtyminen sähköiseen taloushallintoon ilman omia järjestelmäinvestointeja tehostaa myös prosesseja, ja voimme hyödyntää Starian asiantuntijoiden tietotaitoa.

Kotikonttorista järjestelmään

Ulkoistamisratkaisun yhteydessä Tarkett otti käyttöönsä sekä ostolaskujen matkalaskujen sähköisen kierrätyksen. Staria vastaa tarvittavista tietojärjestelmistä.

Konsernin sisäistä raportointia lukuun ottamatta Starian palvelukeskus vastaa kaikista muista talousosaston prosesseista. Sinne on keskitetty muun muassa kirjanpito, ostoreskontra, matkalaskut, maksatus, palkanlaskenta, käyttöomaisuuskirjanpito, viranomaisraportit, virallinen tilinpäätös ja veroilmoituksen tekeminen.

- Starian järjestelmäkonsepti mahdollistaa taloushallinnon nykyaikaiset työvälineet. Nyt myös kotikonttoreista käsin työskentelevät myyntimiehemme pääsevät web-liittymän avulla käyttämään taloushallinnon järjestelmää, korostaa Mika Laine.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Valinta on tehty: Hannu Mannista ei nähdä perjantaina MM-kilpailuissa

    3. 3

      Pelottava totuus näkyi Jouko Turkasta jo naamasta

    4. 4

      Epäillyn murhaajan hyytävät sanat tallentuivat teiniuhrin kännykkään – poliisi julkaisi videon: ”Mäkeä alas, mäkeä alas”

    5. 5

      Sdp:n puoluesihteeri kääri jättitilin kaasuputkihankkeella – laskutti Gazpromilta lähes 200 000 euroa

    6. 6

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    7. 7

      Talvilomamatkailu ennen ja nyt – yksi kohde on pitänyt pintansa jo yli 30 vuotta

    8. 8

      Suomalaisnuorukainen kuoli laskettelureissulla Alpeilla – putosi rotkoon päivää ennen 18-vuotispäivää

    9. 9

      MM-Lahden kohuhiihtäjän tarinassa yllättävä käänne: ministerin mukaan urheilijan kohtelusta valitus

    10. 10

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    5. 5

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    6. 6

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    7. 7

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    8. 8

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    9. 9

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    10. 10

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Valinta on tehty: Hannu Mannista ei nähdä perjantaina MM-kilpailuissa

    3. 3

      Pelottava totuus näkyi Jouko Turkasta jo naamasta

    4. 4

      Epäillyn murhaajan hyytävät sanat tallentuivat teiniuhrin kännykkään – poliisi julkaisi videon: ”Mäkeä alas, mäkeä alas”

    5. 5

      Sdp:n puoluesihteeri kääri jättitilin kaasuputkihankkeella – laskutti Gazpromilta lähes 200 000 euroa

    6. Näytä lisää