Digitoday

Valikko

Elvin pelihankkeeseen voi vielä yrittää

Oulun yliopiston tietojenkäsittelytieteiden laitoksen peliyrittäjyyttä tukevassa Elvi-projektissa järjestetään vielä kolme konsepti-ideahakua. Vuoden 2007 aikana projektissa keskitytään yritysten synnyttämiseen tänä vuonna mukaan hyväksyttyjen ideoiden pohjalta.

Nyt meneillään oleva haku loppuu 23. huhtikuuta. Seuraava hakumahdollisuus on elokuussa ja viimeinen marraskuun aikana.

Elvi on jo synnyttänyt lupaustensa mukaisesti peliyrittäjyyttä Ouluun. Nyt jo kymmenen henkilöä työllistävä Farmind aloitti toimintansa tämän vuoden alussa.

-Yrityksemme startti on ollut todella nopea ja kiitos siitä kuuluu Oulun alueella vallitsevalle positiiviselle ilmapiirille. Rahoittajista eritoten Pohjois-Pohjanmaan Liitto on tukenut erinomaisesti tämän alueen uusien ideoiden syntymistä tukemalla perinteisen ohjelmistoteollisuuden ja sisältöosaamisen yhdistämistä. Elvi-projekti on tästä hyvä esimerkki, kiittelee Farmindin toimitusjohtaja Ari Kangasniemi.

Tuotekehitysrahaa tarjolla

Elvi-projekti tarjoaa huhtikuusta lähtien myös mahdollisuuden tuotekehitysrahoitukselle. Sitä voidaan myöntää projektiin hyväksytylle konsepti-idealle. Rahoitus on tarkoitettu ensisijaisesti idean toteuttamiseen ja tuotteistamiseen.

Hyvistä ideoista voidaan Oulun yliopiston tiedotteen mukaan tehdä esimerkiksi demoversioita, jotka helpottavat idean esittelemistä kansainvälisille julkaisijoille. Projekti voi myöntää myös markkinointitukea. Seuraavan kahden vuoden aikana tuotekehitysrahaa on jaossa yhteensä 120 000 euroa.

- Kaikkiaan projektimme on herättänyt laajaa kiinnostusta. Kaikista ehdotuksista ja lukuisista yhteydenotoista on tässä vaiheessa valittu jatkokehittelyyn yhdeksän ideaa. Mukaan kuitenkin vielä mahtuu, korostaa projektipäällikkö Suvi Latva.

Yhdeksän kehiteltävän idean joukossa on esimerkiksi lapsille suunnattu puheterapiapeli ja eri kulttuureihin perehdyttävä mobiilipeli.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      Ihmiset itkivät ja halasivat toisiaan – Imatralaiset kerääntyivät surmattujen naisten muistotilaisuuteen

    4. 4

      F1-pomo järkyttyi Rosbergin ratkaisusta – nimesi oman suosikkinsa mestarin korvaajaksi

    5. 5

      Uutisvuoksi: Imatralla menehtyneet naistoimittajat olivat juuri saapuneet teatterimatkalta Helsingistä

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    7. 7

      Poliisi julkaisi action-kuvan Enontekiön operaatiosta – epäilty surmaaja jäi kiinni näyttävillä etsinnöillä

    8. 8

      Poliisi kertoo Imatran järkyttävät tapahtumat: Epäilty ajoi paikalle, ampui lähietäisyydeltä

    9. 9

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    10. 10

      Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    8. 8

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    10. 10

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      Ihmiset itkivät ja halasivat toisiaan – Imatralaiset kerääntyivät surmattujen naisten muistotilaisuuteen

    4. 4

      F1-pomo järkyttyi Rosbergin ratkaisusta – nimesi oman suosikkinsa mestarin korvaajaksi

    5. 5

      Uutisvuoksi: Imatralla menehtyneet naistoimittajat olivat juuri saapuneet teatterimatkalta Helsingistä

    6. Näytä lisää