Digitoday

Valikko

Windows XP toimii Macissa

Kaksi kalifornialaista on keksinyt keinon käynnistää Windows XP Intel-pohjaisessa Macissa. Ratkaisullaan pari voitti teksasilaisen Colin Nederkoornin kilpailun ja noin 14 000 dollaria.
Menetelmän avulla sama Mac pystyy käynnistämään joko Windows XP:n tai Mac OS X:n. Lopputulos kuulemma toimii, mutta konstit eivät ole aloittelijoita varten, InformationWeek kertoo.

Nederkoorn ryhtyi tammikuussa vastaanottamaan lahjoituksia palkintoa varten, joka myönnettäisiin ensimmäiselle kehittäjälle, joka keksii, kuinka XP:n saisi Macin oman käyttöjärjestelmän rinnalle. Hänellä oli kisaan itsekäs syy, sillä hän tahtoi vaihtaa PowerPC-pohjaisen Macinsa ja Windows-pc:nsä yhteen Intel MacBook Prohon.

- Tämä on ollut tunteiden vuoristorata. Yhdessä vaiheessa en edes tiennyt työskenteleekö kukaan asian eteen, mutta kaksi viikkoa sitten alkoi tapahtua, Nederkoorn sanoo.

Teksasilainen on laittanut muun muassa omille sivuilleen zip-tiedoston, joka sisältää paitsi menetelmän kuvauksen, myös useita tiedostoja, joita tarvitaan räätälöidyn käynnistyslataajan (bootloader) tekemiseen.

Nederkoorn suosittaa, etteivät aloittelijat yrittäisi menetelmää. Koneen rautaan ei kylläkään tarvitse tehdä muutoksia. Homma vaatii muun muassa Windows XP:n asennus-cd:n muokkaamista. Uuden poltettavan levyn tulee sisältää räätälöidyt käynnistyslataajan tiedostot. Mac pitää myös osioida, jotta Mac OS X ja Windows XP voivat oleskella samalla kiintolevyllä yhtäaikaa.

Nederkoorn on erittäin tyytyväinen lopputulokseen. - Mac pyörittää Windowsia erittäin hyvin, hän iloitsee.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    2. 2

      Naapurit kertovat yön dramaattisista hetkistä – kolme lasta ja nainen löytyivät kuolleina palaneesta asunnosta

    3. 3

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    4. 4

      Kolme lasta ja nainen kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    5. 5

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    6. 6

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    7. 7

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    8. 8

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    9. 9

      Viranomainen Vuosaaren tulipalosta: Neljä kuollutta ei ole tavanomaista

    10. 10

      Enontekiöllä surmatun skotlantilaisen Rebeccan, 26, läheiset järkyttyivät tragediasta: ”Hän oli kaunis tyttö”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    4. 4

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    5. 5

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    6. 6

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    7. 7

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    8. 8

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    9. 9

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    10. 10

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    8. 8

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    2. 2

      Naapurit kertovat yön dramaattisista hetkistä – kolme lasta ja nainen löytyivät kuolleina palaneesta asunnosta

    3. 3

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    4. 4

      Kolme lasta ja nainen kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    5. 5

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    6. Näytä lisää