Digitoday

Valikko

Gartner: megaulkoistukset yhä laskussa

Suuret ulkoistukset yksittäisille ulkoistuspalveluiden tarjoajille vähenivät edelleen viime vuonna, selviää tutkimusyhtiö Gartnerin tuoreesta tutkimuksesta. Yksittäisten ulkoistussopimusten arvo on kutistumaan päin, mutta määrä ja sitä kautta markkinat kasvavat.

Suuren luokan sopimuksina pidetään yli miljardin dollarin arvoisia. Viime vuonna megasopimuksia tehtiin 11, kaksi vuotta sitten 12 ja kolme vuotta sitten 16.

Gartnerin mukaan kiinnostuksen väheneminen yhdelle yritykselle ulkoistamista kohtaan näkyy siitäkin, että jopa olemassa olevia megasopimuksia kilpailutetaan uudelleen ja hajautetaan monelle kumppanille. Näin ulkoistuksista saadaan paras hyöty irti, kertoo Gartnerin it-palvelujen ja -ulkoistamisen tutkimusryhmän johtaja Kurt Potter yrityksen tiedotteessa.

Lisäksi sopimusten kesto on lyhentynyt. Kolme vuotta tehtyjen it-ulkoistusten keskimääräinen pituus oli 6,2 vuotta, mutta viime vuonna enää 5,3 vuotta. Bisnesprosessiulkoistusten pituus lyheni 5,5 vuodesta 4,8 vuoteen.

Selvää kasvua tiedossa

Gartner ennustaa ulkoistusmarkkinoiden keskimääräiseksi vuosien 2004 - 2009 kasvuksi tulevan 7,3 prosenttia. Tietotekniikan ulkoistukselle Gartner povaa täksi vuodeksi 5,1 prosentin kasvua ja vähemmän kypsälle liiketoimintaprosessien ulkoistusmarkkinalle 8,7 prosentin kasvua.

Länsi-Euroopan osuus ulkoistusmarkkinoista oli viime vuonna 39,6 prosenttia, kun se oli kolme vuotta sitten 25,9 prosenttia. Vuodesta 2003 vuoteen 2005 sekä Länsi-Euroopassa tehtyjen megaulkoistusten määrä että arvo oli 50 prosenttia suurempi kuin Pohjois-Amerikassa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    2. 2

      Tällainen on Kim Jong-namin murhassa käytetty aine: ”Tappavin hermomyrkky, joka on koskaan luotu”

    3. 3

      Matti Nykänen paljasti suorassa lähetyksessä – loukkaantui kivuliaasti saunaan mennessään

    4. 4

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    5. 5

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    6. 6

      Tämä oivallus pohjusti Krista Pärmäkosken MM-hopean – ”Se kaivettiin vähän naftaliinista”

    7. 7

      Johnny Deppin teinitytär hätkähdytti asullaan – mallilupauksella erittäin syvään uurrettu kaula-aukko

    8. 8

      IS seuraa: Stefan Kraft johtaa normaalimäen kisaa 1. kierroksen jälkeen – Ahonen ja Larinto toiselle kierrokselle

    9. 9

      Pilkkiretki sai järkyttävän käänteen – yksi kuoli Säkylän Pyhäjärvellä

    10. 10

      Päävalmentaja Reijo Jylhä puhkesi kyyneliin Krista Pärmäkosken MM-hopeasta – onnitteli sankaria kahdella sanalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    2. 2

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    3. 3

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    4. 4

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    5. 5

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    8. 8

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    9. 9

      Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

    10. 10

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    2. 2

      Tällainen on Kim Jong-namin murhassa käytetty aine: ”Tappavin hermomyrkky, joka on koskaan luotu”

    3. 3

      Matti Nykänen paljasti suorassa lähetyksessä – loukkaantui kivuliaasti saunaan mennessään

    4. 4

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    5. 5

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    6. Näytä lisää