Digitoday

Valikko

FiCom: Tietoliikenneverkkojen toiminta kriittistä

Tietoliikenneverkot ja niiden toimintavalmius ovat entistä kriittisempiä tekijöitä koko yhteiskunnan kannalta. Erityisesti tavallisesta poikkeavissa oloissa niiden merkitys kasvaa, ilmenee tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliiton FiComin keräämistä tiedoista.

Ficomin mukaan nyky-yhteiskunnan toimivuuden kannalta on oleellista, että tietoverkot toimivat vaikeissakin olosuhteissa. Monet yhteiskunnan perustoiminnot lamaantuisivat kokonaan, jos tietoliikenneyhteydet katkeaisivat.

FiCom on koostanut muutamia esimerkkejä tietoverkkojen merkityksestä ja käytöstä varautumisessa häiriöiden ja onnettomuuksien varalle.

Viranomaisverkko

Virve -viranomaisverkko on viranomaiskäyttöön tarkoitettu jatkuvasti turvattu yhteysverkko, joka mahdollistaa tiedonsiirron ja erilaisten datapalveluiden käytön. Keskeisiä käyttäjäryhmiä ovat palo- ja pelastustoimi, poliisi, rajavartiolaitos, sosiaali- ja terveystoimi, tullilaitos ja puolustusvoimat.

Virveä käytetään myös suurten yleisötapahtumissa viranomaisten ja turvahenkilöiden viestiliikenteen turvaamiseen. Esimerkiksi se oli käytössä viime vuonna Helsingin MM-kisoissa ja Neste Rallissa.

Vuoden 2004 alussa Virve-verkossa oli liittymiä noin 15 000 ja huhtikuun alussa 2006 liittymien määrä oli noussut noin 27 000:een.

Uusia tapoja

Aasian hyökyaaltokatastrofin aikana suomalaiset viranomaiset käyttivät ensimmäisen kerran tekstiviestejä kriisitiedottamiseen. Viesteissä kerrottiin evakuointikeskusten sijainnit sekä varoitettiin uusien hyökyaaltojen mahdollisuudesta. Viestintäviraston asiasta tekemä selvitys osoitti tämän toiminnon sujuneen teknisesti hyvin.

Teleyritykset ryhtyivät tarvittaviin toimenpiteisiin viipymättä ja niiden välinen yhteistyö sujui hyvin samoin kuin yhteistyö koordinoivan Viestintäviraston kanssa. Minuutissa saatiin lähetetyksi tuhansia viestejä.

1.4.2006 voimaan astunut sähköisen viestinnän tietosuojalain muutos antaa viranomaisille mahdollisuuden hätätekstiviestien tai muiden hätäviestien lähettämiseen esimerkiksi onnettomuustilanteissa tietyllä alueella oleviin matkapuhelimiin tai päätelaitteisiin. Laki säätää teleyrityksen toimista viestin välittämisessä.

Aasian katastrofin aikana varsin tärkeäksi tiedon välittämisen kanavaksi osoittautuivat sukellus.fi-internetsivut. Akuutin katastrofivaiheen aikana sivuilla kävijöitä oli yli miljoona.

Tietoturvaloukkausten estäminen

Viestintävirastossa toimii kansallinen CERT-FI - työryhmä, jonka tehtävänä on tietoturvaloukkausten ennaltaehkäisy, havainnointi, ratkaisu sekä tietoturvauhkista tiedottaminen. Teleyrityksillä on velvollisuus ilmoittaa tietoturvaloukkauksista viipymättä Viestintävirastolle.

Tietoturvauhkia ovat muun muassa erilaiset haittaohjelmat. jotka voivat vallata suojaamattomia internetiin kytkettyjä tietojärjestelmiä ja alistaa tietokoneiden tiedot ja tietoliikenneyhteyden haitalliseen toimintaan. Haavoittuvuuden hyväksikäytöllä voidaan häiritä tietoverkkojen toimintaa.

Erilaisten haittaohjelmien avulla voidaan tehdä esimerkiksi palvelunestohyökkäyksiä ja siten estää tietojärjestelmän käyttö, esimerkiksi pääsy internetsivuille. Kansainväliseen tilanteeseen verrattuna hyökkäysten määrä ja vahingot ovat olleet Suomessa vähäisiä.

CERT-FI tilastoi vuosittain yhteydenotot. Vuonna 2005 esimerkiksi yhteydenottoja palveluestohyökkäyksiä koskien oli 12 ja tietomurtoja koskien 49 kertaa. Haavoittuvuusilmoitusten takia oli 134 yhteydenottoa.

Tietoverkkojen toimivuuden mittaaminen

Tilastokeskuksen keräämien tietojen mukaan vuonna 2004 aika, jonka kuluessa 80 prosenttia kiinteän puhelinverkon vioista tai häiriöistä oli poistettu, oli 64,7 tuntia. Työpäivän kuluessa vioista oli korjattu 49,7.

Dataliittymien viankorjaus oli tehty 80 prosenttisesti 80,9 tunnissa. Neljän tunnin aikana korjauksista oli tehty 43,5 prosenttia. Puheluiden onnistumista mitataan puhelinverkon estymien määrällä (kertoja, jolloin yhteys valittuun numeroon ei onnistu). Vuonna 2004 estyminen määräksi tilastoitiin 0,8 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    2. 2

      Vaikuttava yllätys kauppakeskuksessa – 200 laulajan flashmob esitti Finlandian sinfoniaorkesterin säestyksellä

    3. 3

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    4. 4

      Kuin lumikuningatar! Saara Aalto saapui Senaatintorille hevoskärryissä reilusti myöhässä

    5. 5

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    6. 6

      5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

    7. 7

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    8. 8

      X Factor kovien syytösten kohteena – myrskynsilmässä Saara Aalto: ”Miksi tyttöystävää ei koskaan näytetä?”

    9. 9

      Lewis Hamilton vastusti tallin määräyksiä Abu Dhabissa – pomolta uusia paljastuksia

    10. 10

      Hannu Lauerma Imatran kolmoismurhasta: Syrjäytymisellä voimakas yhteys väkivaltaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    2. 2

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    3. 3

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    4. 4

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    5. 5

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    6. 6

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    7. 7

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    8. 8

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    9. 9

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    10. 10

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    2. 2

      Vaikuttava yllätys kauppakeskuksessa – 200 laulajan flashmob esitti Finlandian sinfoniaorkesterin säestyksellä

    3. 3

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    4. 4

      Kuin lumikuningatar! Saara Aalto saapui Senaatintorille hevoskärryissä reilusti myöhässä

    5. 5

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    6. Näytä lisää