Digitoday

Valikko

Aspocomp ui syvemmällä, investoi Intiaan

Elektroniikkateollisuuden liitäntäratkaisuja toimittavan Aspocompin tappio kasvoi tammi-maaliskuussa viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Viime vuoden viimeiseltä neljännekseltä tappiotulos kapeni. Yhtiön hallitus vahvisti tehdasinvestoinnin Intiaan.

Aspocompin jatkuvien liiketoimintojen tulos ennen veroja oli 3,8 miljoonaa euroa miinuksella tammi-maaliskuussa. Viime vuoden ensimmäisellä neljänneksellä tappio ylsi 2,1 miljoonaan euroon. Loka-joulukuussa tulos oli kuusi miljoonaa euroa tappiollinen.

Osakekohtainen tappio oli alkuvuonna 0,23 euroa verrattuna vuodentakaiseen 0,11 euroon.

Liiketappio kasvoi 3,6 miljoonaan euroon, kun se vuosi sitten oli 1,8 miljoonaa euroa. Yhtiön tulostiedotteen mukaan tuloksen heikkeneminen johtui odotetusti lähinnä Salon piirilevytehtaan käynnissä olevasta uudistamisprojektista sekä Moduulit-liiketoiminnan kannattavuuden jyrkästä laskusta.

Tammi-maaliskuun liikevaihto kohosi 40,7 miljoonaan, kun se vuotta aiemmin oli 39,9 miljoonaa euroa. Suomen tehtaiden yhteenlaskettu liikevaihto ei saavuttanut viime vuoden vastaavan jakson tasoa, mikä johtui yhtiön mukaan pääosin Salon piirilevytehtaan uudistamisprojektista ja Oulun moduulitehtaan asteittain heikentyneestä liikevaihdosta. Heikkenemistä kompensoi kuitenkin Aasian tehtaiden vahva kasvu erityisesti Kiinassa.

Voittoa odotetaan vuoden jälkimmäisellä puoliskolla

Konsernin vuoden 2006 liikevaihdon arvioidaan kasvavan viime vuoteen verrattuna ja tuloksen kääntyvän positiiviseksi vuoden jälkimmäisellä puoliskolla, yhtiö kertoo tiedotteessa.

Aspocompin hallitus vahvisti noin 75 miljoonan euron tehdasinvestoinnin Intian Chennaihin. Uuden HDI-piirilevytehtaan ennakoidaan aloittavan toimintansa ensi vuoden toisen vuosipuoliskon aikana ja olevan täysin käynnissä vuonna 2008. Investoinnin vahva tulosvaikutus tulee näkymään merkittävästi erityisesti vuodesta 2008 alkaen. Aspocomp kertoi tehdashankkeesta jo tammikuussa, mutta tuolloin investoinnin kokonaisarvoksi arvioitiin noin 60 miljoonaa euroa.

Yhtiö tutkii toimitusjohtaja Maija-Liisa Frimanin mukaan myös edelleen aktiivisesti laajentumismahdollisuuksia Aasiassa. Merkittävä tavoite on myös riittävän tuotantokapasiteetin turvaaminen Kiinassa. (Startel)

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    2. 2

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    3. 3

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    4. 4

      Patrik Laineen paluu lykkääntyy hieman: ”Sen jälkeen olen valmis pelaamaan”

    5. 5

      Tellervo Koivisto presidentti Trumpista Ylellä: ”Iho oli kananlihalla, kun katselin”

    6. 6

      Poliisin salaperäinen operaatio Kotkan Karhulassa kestänyt jo vuorokauden – ”Siellä on nähty normaalia enemmän poliisiautoja”

    7. 7

      Nämä rikolliset presidentti Niinistö armahti: Joukossa mies, joka pahoinpiteli törkeästi puolisonsa

    8. 8

      Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

    9. 9

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    10. 10

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Erittäin voimakas maanjäristys Tyynellämerellä – magnitudi 7,9

    3. 3

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    4. 4

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. 6

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    7. 7

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    8. 8

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    9. 9

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    10. 10

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    2. 2

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    3. 3

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    4. 4

      Patrik Laineen paluu lykkääntyy hieman: ”Sen jälkeen olen valmis pelaamaan”

    5. 5

      Tellervo Koivisto presidentti Trumpista Ylellä: ”Iho oli kananlihalla, kun katselin”

    6. Näytä lisää