Digitoday

Valikko

Star Wreckin tuottajalle laskenta-apua Iron Skyn tekemiseen

HP toimittaa Star Wreckin tekijöille tehotyöasemia uusien elokuvahankkeiden vauhdittamiseen. Yli neljään miljoonan latauskertaan yltäneen Star Wreckin enimmäkseen amatöörivoimin ja kotitietokoneita käyttäen tuottanut Tuotantoyhtiö Energia on aloittanut uuden täyspitkän elokuvan tekemisen.
- Tehotyöasemat auttanevat osaltaan siinä, ettei aluillaan olevaan tuotantoon mene seitsemää vuotta niin kuin Star Wreckiin, sanoi toimitusjohtaja ja tuottaja Samuli Torssonen.

Tulevasta pitkästä elokuvasta löytyy tietoja osoitteesta www.ironsky.net.

Ohjaaja Timo Vuorensolan mukaan vapaasti internetissä levitettävä Star Wreck: In the Pirkinning –elokuva on tuonut myös taloudellista tulosta. Rahaa on kertynyt muun muassa 6000:n normaalihintaisen dvd:n ja t-paitojen myynnistä.

- Harrastustoimintana alkanut elokuvan tekeminen laajeni ja kasvoi vuosien mittaan ammatiksi ja vakavasti otettavaksi liiketoiminnaksi, kertoo Tuotantoyhtiö Energian toimitusjohtaja ja tuottaja Samuli Torssonen.

- Elokuvan animaatioiden laskenta kotitietokoneilla vei seitsemän vuotta. Nyt käyttöömme tulevilla HP:n huipputehokkailla työasemilla sama saadaan aikaan muutamassa kuukaudessa. Yhteistyömme HP:n kanssa auttaa meitä hyödyntämään teknologiaa uusilla, mielenkiintoisilla tavoilla uusissa hankkeissamme ja tehostamaan liiketoimintaamme"?, erikoistehosteista vastaava Torssonen sanoo.

HP toimittaa Energialle kaksi xw9300 –tehotyöasemaa, joissa on kaksi AMD Opteron -tuplaydinprosessoria, 4 gigatavua muistia ja NVIDIA Quadro FX4500 –näytönohjaimet vaativaa 3D-mallinnusta varten.

Timo Vuorensola ja Samuli Torssonen t-paitamannekiineina.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

    3. 3

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    4. 4

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    5. 5

      Poliisi Imatran kolmoismurhasta: Yksi uhreista kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kaksi toimittajia

    6. 6

      F1-maailmanmestarikin mukana Mika Salon viisikymppisillä – hulppeat juhlat

    7. 7

      Pelaava Miisa, 24, saa ämpärikaupalla vihaviestejä: Huorittelua, vähättelyä, huutoa...

    8. 8

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    9. 9

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    10. 10

      Yksityisetsivä muistelee narauttamaansa pettäjämiestä: yritti lahjoa vapisevin käsin, menetti lopulta miljoonia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    8. 8

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    9. 9

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    10. 10

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

    3. 3

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    4. 4

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    5. 5

      Poliisi Imatran kolmoismurhasta: Yksi uhreista kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kaksi toimittajia

    6. Näytä lisää