Digitoday

Valikko

Erotuomarit tarkkailuun opiskelijoiden ohjelmalla

Ryhmä Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitoksen opiskelijoita on osana opintojaan rakentanut tietokoneohjelmiston jalkapalloerotuomareiden tarkkailupalautteiden laatimiseen sekä niiden käsittelyyn. Tarkkailijoiden keräämät tiedot kootaan suoraan tietokantaan, ja tavoitteena on ollut muun muassa päästä eroon paperityöskentelystä, yliopisto kertoo.

Samalla erotuomareita koskevan tiedon käytön oletetaan helpottuvan, sillä uusi ohjelma mahdollistaa myös erotuomareiden työskentelyn ominaisuuksien tilastoinnin ja vertailun.

Välittömästi kokeiluun

Erotuomareiden esiintymistä, toimintaa ja ratkaisuja jalkapallokentällä seurataan katsomosta käsin myös virallisesti. Palloliiton kilpailuissa Veikkausliigassa, Ykkösessä, Naisten SM-sarjassa ja Kakkosessa koulutetut erotuomaritarkkailijat merkitsevät muistiin erotuomareiden kehitettävät ja hyvät puolet otteluiden aikana, esimerkiksi näiden liikkumisen ja pillin käytön sekä oikean ja väärän pelitavan erottamisen.

Suomen Palloliito ottaa uuden ohjelman käyttöönsä kokeiluluontoisesti Veikkausliigassa ja Ykkösessä välittömästi sillä tavoin, että tarkkailijat täyttävät toistaiseksi ottelukohtaisen palautelomakkeen vielä käytössä olevalla tekstitiedostolomakkeella. Palloliiton tarkkailuryhmän jäsenet siirtävät kuitenkin näiden lomakkeiden tiedot uuteen järjestelmään, jolloin ohjelman mahdollistama tarkkailupalautteiden analysointi helpottuu.

Erotuomareiden tarkkailujärjestelmän ovat kehittäneet opiskelijat Lari Latvala, Henri Merikalla, Ville Nordberg, Matti Palonen, Jyrki Rinne ja Antti-Jussi Turunen tietojenkäsittelytieteen opintoihinsa kuuluvana ohjelmistotuotantoprojektina.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    2. 2

      Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

    3. 3

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Simpanssinaamainen kaahari piinasi poliisia Ruotsissa

    6. 6

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    7. 7

      Viestintäministeri Anne Berner, onko postin perustehtävä uhattuna? ”Postin on vastattava vahingosta”

    8. 8

      Beverly Hills kyttä -elokuvista tuttu näyttelijä pidätettiin Dallasin lentokentällä

    9. 9

      Hillary Clintonilta suoraa puhetta valeuutisista – ”Vaarallinen epidemia”

    10. 10

      RAY:n 500 miljoonan euron perinnölle pohditaan kohdetta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    4. 4

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    5. 5

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    6. 6

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    7. 7

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    10. 10

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    2. 2

      Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

    3. 3

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Simpanssinaamainen kaahari piinasi poliisia Ruotsissa

    6. Näytä lisää