Digitoday

Valikko

Microsoft viimeisteli superkone-Windowsin koodin

Microsoft on saanut valmiiksi tehotietojenkäsittelyyn tarkoitetun käyttöjärjestelmänsä koodin. Windows Compute Cluster Server 2003 sallii useiden palvelinten yhteispelin korkean suorituskyvyn laskennassa.

Alalla on pitkään tukeuduttu sellaisiin nimiin kuin SGI ja Cray. Linuxia käyttävät palvelinryppäät ovat myös tehneet enenevästi tuloaan.

Microsoft oli toivonut saavansa käyttöjärjestelmän valmiiksi viime syksyksi, mutta päätti testata sitä lisää. Nyt softa on valmis ja joidenkin varhaisten asiakkaiden, kuten Northrop Grummanin ja BAE Systemsin käytössä.

Windows Compute Cluster Server 2003 saapuu asiakkaiden arvioitavaksi tällä viikolla, yhdysvaltalainen News.com raportoi. Sen mukaan käyttöjärjestelmän pitäisi olla myynnissä elokuussa.

Rautaa Delliltä, HP:lta ja IBM:ltä

Muun muassa Dell, HP ja IBM aikovat myydä Microsoftin softaa käyttäviä ryppäitä. Vaikka Microsoft on myöhäinen saapuja markkinoille, yhtiö iskee juuri kun tehotietojenkäsittely yleistyy ja siirtyy akateemista maailmaa edemmäs isoihin yrityksiin.

Microsoft markkinoi myös "henkilökohtaista supertietojenkäsittelyä". Käsite lähtee ajatuksesta, että myös yksittäiset tutkijat, analyytikot ja insinöörit voivat hyötyä usean tietokoneen tehojen valjastamisesta.

Windows Compute Cluster Server 2003 on Microsoftin ensimmäisiä tuotteita, jotka toimivat ainoastaan 64-bittisillä prosessoreilla varustetuissa koneissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    3. 3

      Silminnäkijältä paljastus traagisesta ralliturmasta – uhria yritettiin varoittaa: ”Me kaikki huusimme hänelle”

    4. 4

      Nuoren parin ensimmäisen loman surullinen loppu – noin 30 yhä kateissa Italian lumivyöryn jäljiltä

    5. 5

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    6. 6

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    7. 7

      Taloyhtiö vitkutteli paritalon salaojien korjaamista – viivyttely maksoi osakkaille yli 50000 euroa

    8. 8

      Trump nousee valtaan tänään – seurauksena 10 suurta muutosta Yhdysvalloissa?

    9. 9

      Myrskytuuli heitti koululaisia kyydittäneen minibussin tieltä – Isä sai säikäyttävän soiton 12-vuotiaalta Veeralta

    10. 10

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    5. 5

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    6. 6

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    7. 7

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    8. 8

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    9. 9

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    10. 10

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    3. 3

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    4. 4

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    3. 3

      Silminnäkijältä paljastus traagisesta ralliturmasta – uhria yritettiin varoittaa: ”Me kaikki huusimme hänelle”

    4. 4

      Nuoren parin ensimmäisen loman surullinen loppu – noin 30 yhä kateissa Italian lumivyöryn jäljiltä

    5. 5

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    6. Näytä lisää