Digitoday

Valikko

TeliaSoneran umts-taival uuteen eloon Espanjassa

Soneran taannoiset umts-seikkailut veivät yhtiön aikanaan myös Espanjaan. Sittemmin TeliaSoneraksi kasvanut yhtiö tiedottaa nyt nostavansa omistusosuutensa paikallisessa Xfera Móvilesissa 16,55 prosentista 80 prosenttiin. Xferalla on valtakunnallinen umts-toimilupa.

TeliaSonera aikoo käynnistää Espanjassa matkaviestintoiminnan ja suunnittelee umts-verkon rakentamista 71 miljoonan euron osakekaupan myötä. Yhtiön mukaan toimilupaehtoihin kuuluu oikeus kansalliseen gsm-verkkovierailuun kohtuullisin ehdoin.

- Uskomme, että nyt on mahdollista hyödyntää Xferan umts-toimilupaa yhdistettynä kansalliseen gsm-verkkovierailuun. Espanjan markkinoilla on tilaa vielä yhdelle toimijalle. Yhdessä laskevien toimittajahintojen ja saatavilla olevien korkealaatuisten ja kohtuuhintaisten 3G-päätelaitteiden kanssa tämä tarjoaa meille mahdollisuuden aloittaa toiminta uusilla markkinoilla, kommentoi Anders Igel, TeliaSonera AB:n toimitusjohtaja.

TeliaSonera Xferan perustajajäsen

Xferalle myönnettiin valtakunnallinen umts-toimilupa Espanjassa maaliskuussa 2000 ja TeliaSonera on yksi yhtiön perustajajäsenistä. Viime vuosina omistajat ovat merkittävästi supistaneet Xferan käyttöomaisuusinvestointeja ja liiketoiminnan kuluja odottaessaan, että kaupallisten palvelujen lanseerauksen edellyttämä umts-teknologia tulee kaupallisin ehdoin markkinoille.

Kesäkuussa 2004 Espanjan teollisuus-, matkailu- ja kauppaministeriö muutti alkuperäisiä toimilupaehtoja.

Xferan kokonaisinvestointien, mukaan lukien verkkoinvestoinnit, ip-palvelualustat, liiketoiminnan aloituksen kustannukset ja taajuusmaksut (mukaan lukien vuodesta 2002 alkaen kertyneet maksut), arvioidaan jäävän alle miljardin euron ensimmäisen viiden vuoden aikana. Liiketoiminnan odotetaan saavuttavan positiivisen vapaan kassavirran kyseisen ajanjakson aikana.

Espanjan matkaviestinmarkkinoilla toimii kolme vakiintunutta operaattoria ja liittymätiheys on noin 91 prosenttia, mikä vastaa noin 40 miljoonaa matkaviestinkäyttäjää kaikkiaan 44 miljoonan väestöstä.

3G-päätelaitetiheyden kasvu on kiihtymässä, ja TeliaSoneran arvion mukaan päätelaitteiden määrä markkinoilla on yli 1,2 miljoonaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    2. 2

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    5. 5

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    6. 6

      Mila Kunis raivostui Ashton Kutcherin ex-vaimolle – Demi Mooren väitetään häiriköivän parin elämää

    7. 7

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    8. 8

      Oikean elämän ”M” raotti M16:n salaisuuksien verhoa harvinaisessa puheessa – ei palkkaisi James Bondia agenttihommiin

    9. 9

      Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

    10. 10

      Kadonneita turvapaikanhakijoita on Suomessa jo 3 800 – ”Ihmisiä alkaa ilmestyä luukuille kunnissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    5. 5

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    6. 6

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    7. 7

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    8. 8

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    9. 9

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    10. 10

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    2. 2

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    5. 5

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    6. Näytä lisää