Digitoday

Valikko

Ruotsi keskustelee piraattikohusta

Viimeksi laitonta tiedostonlataamista koskevan kohun keskipisteessä oleva Pirate Bay -palvelin paljastui rahasammoksi, jonka tulot ovat osittain hämärän peitossa. Maan sosiaalidemokraattinen hallitus on ilmoittanut jatkavansa taisteluaan nettipiratismia vastaan.
Internetissä BitTorrent-seurantatiedostoja ilmaiseksi jakava Pirate Bay -palvelin nousi suuren yleisön tietoisuuteen, kun Ruotsin poliisi teki toukokuun lopulla näyttävän ratsian sen tiloihin. Rynnäkkö tehtiin kymmenellä paikkakunnalla yhtäaikaisesti, ja sen seurauksena palvelimen ylläpitäjiä pidätettiin syytettynä tekijänoikeuksien loukkaamisesta.

Palvelinta pyörittävät Fredridk Neij ja Gottfrid Svartholm Warg ovat aiemmin luonnehtineet sivustoaan harrasteluksi ja aatteelliseksi toiminnaksi vapaan tiedonvälityksen puolesta.

Tuoreet paljastukset ovat kuitenkin radikaalisti muuttaneet kuvaa. Svenska Dagbladet -sanomalehti paljasti hiljattain, että Pirate Bay -palvelimen ylläpitäjät saavat roimat tulot ilmoitusmyynnistä. Lehden mukaan palvelimen kuukausitulot nousevat satoihin tuhansiin kruunuihin eli kymmeniin tuhansiin euroihin kuukaudessa - pelkästään Pohjoismaissa.

Lisäksi lehti paljasti, että palvelimen kansainvälisissä rahavirroissa on mukana sveitsiläinen välikäsi, joka kanavoi tuloja matalan verotuksen maihin.

Näistä paljastuksista ainakin syyttäjä saa lisää vettä myllyynsä. Mahdolliset tuomiot Pirate Bayta vastaan nostetussa oikeusjutussa tulevat olemaan ankarammat, kun tiedostonjakoon liittyy selkeästi kaupallista toimintaa.

Poliitikot eivät ole säästyneet piraattisodalta. Toukokuisen poliisirynnäkön jälkeen paljastui, että operaatio suoritettiin Yhdysvaltain hallituksen ja filmiteollisuuden painostuksesta. Oikeusministeri Thomas Bodström kielsi tuolloin painostuksen, mutta myöhemmin oikeusministeriön valtiosihteeri Dan Eliasson myönsi, että Yhdysvaltain hallituksen virkamies oli uhannut Ruotsia kauppapakotteilla.

Tapaus laajeni piraattien ja valtiovallan väliseksi sodaksi viimeistään, kun nettipiratismin kannattajat näyttivät voimansa muutama päivä ratsian jälkeen. Sekä hallituksen että poliisin nettipalvelimelle tehtiin verkkohyökkäys, joka kaatoi kotisivut useiksi tunneiksi.

Hallitus ei ole hyökkäyksistä hätkähtänyt, vaan on pitänyt kantansa tiedostonjakoasiassa. Sekä tiedostovaihto että tiedostojen lataaminen internetistä kotikoneelle on Ruotsissa vastedeskin rikos, jos aineisto on tekijänoikeuden suojaamaa.

Oikeusministeri Bodström ilmoitti viime viikolla, että hallituksen seuraava veto piraattitaistossa on tarjota useampia laillisia vaihtoehtoja musiikin ja filmien lataamiseen. Hallitus asetti heinäkuun alussa selvittäjän, joka tutkii miten laillista lataamista voitaisiin helpottaa.

Asiaa selvitetään parhaillaan myös tekijänoikeuslain kannalta. Hiljattain valmistunut hallituksen it-poliittisen strategiaryhmän raportti ehdottaa, että tekijänoikeuslaki muutetaan joustavammaksi ja sopeutetaan nykyolosuhteisiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    2. 2

      Menettikö Suomi varman mitalin sunnuntaina? Krista Pärmäkoskelta napakka vastaus

    3. 3

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    4. 4

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    5. 5

      Karmea löytö Mosulin läheltä: Maanvajoaman joukkohaudassa voi olla jopa 4000 Isisin uhria – ”Tämä on paikka, jossa tunnet surun”

    6. 6

      Klamydia heitti tappelupukarit ulos kesken keikan Tampereella, yleisöltä raikuvat aplodit – ”Saatiin urpot ulos”

    7. 7

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    8. 8

      Näin Norjan kohuhiihtäjä Emil Iversen reagoi Sami Jauhojärven saunakutsuun: ”Odotan tapaamista innoissani”

    9. 9

      Krista Pärmäkoski arvosteli Charlotte Kallaa, ruotsalaiselta tyly kuitti takaisin: ”Voi tulla sanomaan suoraan...”

    10. 10

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    3. 3

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    4. 4

      Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

    5. 5

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    6. 6

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    7. 7

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    8. 8

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    9. 9

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    10. 10

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    2. 2

      Menettikö Suomi varman mitalin sunnuntaina? Krista Pärmäkoskelta napakka vastaus

    3. 3

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    4. 4

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    5. 5

      Karmea löytö Mosulin läheltä: Maanvajoaman joukkohaudassa voi olla jopa 4000 Isisin uhria – ”Tämä on paikka, jossa tunnet surun”

    6. Näytä lisää