Digitoday

Valikko

Tietoyhteiskunnan arvostelijat iskevät harhaan

Tietoyhteiskuntaohjelman vetäjä Katrina Harjuhahto-Madetoja sanoo, että tietoyhteiskuntaohjelman arvostelijat iskevät harhaan. Arvostelijat puhuvat esimerkiksi julkishallinnosta kuin se olisi yksi kokonaisuus.
- Se vastaa yritystä, jossa on töissä yli puoli miljoonaa ihmistä ja jolla on satoja toimialoja. Lisäksi kaikki 431 kuntaa ovat oikeudellisesti itsenäisiä.Tähän asti ei ole ollut toimijaa, joka kokoaa nämä asiat yhteen.

Harjuhahto-Madetojan mukaan kuntasektorin ja koko julkishallinnon yhteistyön kehittäminen edellyttää rakenteellisia uudistuksia.

- Rakenteiden uudistaminen on ollut tälle hallitukselle selkeästi keskeinen tavoite. Yhteistyöhalua on, mutta aikaisemmin ei ollut mallia, miten toimitaan. Tekesin kanssa on käynnissä on muun muassa KuntaFenix-hanke, jossa kehitetään sähköisen asioinnin komponentteja kansallisella tasolla,.

Ensi kuussa aloittava KuntaIT-yksikkö ottaa hankkeen haltuunsa.

Kaikkea ei uudisteta

Kaikkia järjestelmiä ei Harjuhahto-Madetojan mukaan aiota uudistaa. - Meillä on hankittu paljon uusia järjestelmiä, eikä niitä aiota romuttaa. Tärkeintä on, että tieto liikkuu. Politiikkaohjelman johtajan mukaan sähköisessä asioinnissa on kaikki mahdollisuudet tehdä kansallisella tasolla yhtenäinen järjestelmä.

- Vaikka suomalaiset ovat maailmassa ykkösiä julkisten sähköisten palveluiden käytössä, paljon on edelleen tehtävää. Mutta kaikilla muillakin mailla on samat rakenteelliset ja rahoitukselliset ongelmat.

Tämän hetkisten näkemysten mukaan julkishallinnossa halutaan kehittää yhteisiä sähköisen asioinnin komponentteja, jotka palvelevat esimerkiksi tiettyä toimintoa.

- Toiminnoista esimerkkinä on ajanvaraus, jossa pohja on sama, jos varaa liikuntatiloja tai haluaa terveydenhuoltopalveluja. Ratkaisut eivät ole niin erilaisia. Mihin erityisesti pyritään ovat ennakoivat palvelut. Meillä on runsaasti tietoa sähköisessä muodossa. Jos se saadaan kulkemaan eri toimijoiden järjestelmien välillä, voidaan toteuttaa vastaavia palveluita kuin esitäytetty veroilmoitus. Vastaavia tilanteita ovat, kun passi vanhenee tai lapsi tulee kouluikään.

Harjuhahto-Madetoja kertoo, että myös yhteispalvelua kehitetään monikanavaiseen suuntaan. Tällöin samassa pisteessä voidaan tarjota usean eri viranomaisen sähköisiä ja puhelinpalveluita perinteisten toimintojen rinnalla.

Uusi strategia ensi viikolla

Pääministeri Matti Vanhanen julkistaa uuden kansallisen tietoyhteiskuntastrategian Helsinki ICT Week -tapahtumassa 26. syyskuuta. Strategia ulottuu vuoteen 2015.

Hankkeen valmisteluun on Harjuhahto-Madetojan mukaan osallistunut satoja ihmisiä eri osa-alueilta. Vanhasen hallituksen tietoyhteiskunnan politiikkaohjelma käynnistyi vuonna 2003.

- Nyt julkistettava strategia keskittyy huomattavan paljon osaamiseen ja tietoon. Tarkoituksena on muun muassa edistää palveluyhteiskuntaa nykyisen teollisuusyhteiskunnan jälkeen sekä uudistaa työelämää, Harjuhahto-Madetoja huomauttaa.

Näytä video

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    5. 5

      Mysteerivamma vaivaa – Barkovin kausi kokonaan ohi?

    6. 6

      Monte Carlon rallissa dramaattinen aloitus: Katsoja loukkaantui WRC-kuskin rajun ulosajon jälkeen – Latvala joutui hidastamaan

    7. 7

      Maailma pidättää henkeään odottaessaan Trumpin puhetta virkaanastujaisissa – ”Nyt alkaa uusi aika”

    8. 8

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    9. 9

      Nuori nainen hukkui auton upottua järveen Mäntässä

    10. 10

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    2. 2

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    3. 3

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    4. 4

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    5. 5

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    6. 6

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    9. 9

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    10. 10

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    5. 5

      Mysteerivamma vaivaa – Barkovin kausi kokonaan ohi?

    6. Näytä lisää