Digitoday

Valikko

KuntaIT:n johtaja ei pätkätyöstä pahastu

- Pätkätyö ei haittaa. On hyvä, että asioilla on määräaika, jolloin voidaan katsoa, mitä on saatu aikaiseksi, Kunta-it-johtajana sisäministeriössä lokakuun alussa aloittanut Antti Holmroos sanoo.

Pätkätyöstä kyse on siksi, että tämänhetkisen suunnitelman mukaan Leena Hongan johtama ValtIT-hanke ja KuntaIT muodostavat julkishallinnon tietotekniikkaa koordinoivan JulkIT:n vuonna 2009. KuntaIT-toiminnan tavoite on vahvistaa kuntien ja koko julkisen alan yhteistyötä, sekä valmistella JulkIT-toimintamalliin siirtymistä.

- Verkostoitumisen edistäminen on yksi tärkeimpiä tavoitteitamme, ja sen toteutumista mitataan. Eli jos tietohallintopäälliköllä on asiaa, puhelu on enemmän kuin tervetullut. Autamme löytämään rinnakkaishankkeita, joissa asiaa voidaan edistää yhdessä, Holmroos vastaa.

Mukana ovat niin kuntien tietotekniikkaihmiset kuin esimerkiksi Kuntaliiton kaltaiset toimijat sekä läheinen yhteistyökumppani ValtIT. KuntaIT-yksikössä työskentelee viisi henkeä, ja kuudennellekin on varaus.

Ei tarvinne olla kummoinen ennustaja sanoakseen, että kuntien tietohallintoyhteistyö tiivistyy. Tämänsuuntaista työtä on jo tehtykin. Kustos-verkosto kokoaa kunnallisen sähköisen asioinnin ja prosessien kehittäjiä yhteen. Seutuyhteistyötä tehdään eri puolilla maata eri konsepteilla; Kainuussa maakuntatasolla, Hämeessä ja Pohjois-Karjalassa hoidetaan taloushallintoa yhdessä ja niin edelleen.

Holmroosin mukaan kuntien it-ympäristön yhtenäistämistyön tulokset alkavat näkyä noin vuoden 2010 tienoilla.

Projekteihin jämäkkyyttä

Yhtä Holmroos ei lupaa: Kunta-Hanselia. Moni on toivonut kuntapuolelle tällaista ostovolyymit kokoavaa, kilpailutukset ja sopimukset tekevää elintä.

- Hankintalaki ei tekisi sellaisen luomista mitenkään helpoksi. Meidän paras antimme on, että tuemme kuntia niiden yhteishankinnoissa, kehitämme järjestelmiä ja prosesseja ja teemme hankintojen avuksi vaatimusmäärittelyjä ja standardeja.

Mutta kun yhteistä hankintayksikköä ei ole, kunnat eivät saa koottua ostovoimaansa, eivätkä pienet ostot saa toimittajapuolta riittävästi kiinnostumaan kuntatoimijasta - näin kuntajohtajat ainakin sanovat.

- Siinäpä se, markkinaohjauksessahan tässä toimitaan. Mutta uskon, että on yhtä sun toista tehtävissä sen eteen, että kuntamarkkina olisi houkuttavampi. Nyt kuntien sähköistämisessä ollaan vasta alkutaipaleella, ja mehevimmät vuodet ovat vasta edessä, Holmroos muotoilee.

Holmroos tarttui ensimmäiseksi työn suunnitteluun ja resurssointiin. Ensi vuoden toimintasuunnitelma pitäisi esitellä toimintaa ohjaavalle julkisen hallinnon tietohallinnon neuvottelukunnalle Juhtalle tämän kuun puolivälissä.

Holmroos aikoo edistää myös hanke- ja projektihallinnan parhaiden käytäntöjen noudattamista. Projekteihin halutaan ryhtiä niin, että niihin tehdyn investoinnin vaikuttavuus olisi mietitty tarkkaan, samoin asian kotipesä projekti- tai hankevaiheen päättymisen jälkeen.

Toinen iso aihepiiri, johon hanke panostaa, on JHS-suositusten markkinointi. Asetuksessa ne kulkevat standardin nimellä, mutta oikeasti kyse on JHS-jaoston valtion ja kuntien tietohallinnolle luomista suosituksista.

- Niillä on keskeinen rooli tietohallintoa yhtenäistettäessä, ja niin palvelun- kuin järjestelmätuottajiakin on jatkuvasti muistutettava niiden olemassaolosta ja huomioon ottamisesta hankkeissa.

Kymmenen miljoonaa muuttuu sadaksi

Hän uskoo, että KuntaIT-työhön osoitettu kymmenen miljoonaa euroa osoittautuu hyväksi investoinniksi.

- Tarkoitus on saada se moninkertaisesti takaisin, mutta minun kunnianhimollani kyseeseen tulee vain vähintään kymmenkertainen takaisinmaksu.

Tällä rahalla siis tehdään yhteisiä arkkitehtuureja, JHS-suosituksia, tuetaan ja ohjataan erilaisia projekteja ja kärkihankkeita, kehitetään hankehallintaa sekä kehitetään ja järjestetään käytön tukitoiminnot kansallisesti. Viimeksi mainitun avulla kunnat voisivat ottaa käyttöön sähköisen asioinnin tukipalveluja, tunnistautumis- ja roolitusratkaisuja, hakemistoja, metatietoa sekä rajapintoja.

Holmroos uskoo olevansa hyvin ajan tasalla kuntatason tarpeista niin päättäjä-, tietohallinto- kuin palvelujen tuottamistasollakin.

Yksi tapa pelastaa Suomen julkiset palvelut on pyrkiä tehostamaan tuotantoa. Siihen onkin tarvetta.

- Kyse on paitsi palvelujen saatavuudesta myös niitä tuottavien työntekijöiden saatavuudesta. Demografiset ennusteet eivät näytä tältä osin hyvältä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kolme lasta ja nainen kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    4. 4

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    5. 5

      Enontekiöllä surmatun skotlantilaisen Rebeccan, 26, läheiset järkyttyivät tragediasta: ”Hän oli kaunis tyttö”

    6. 6

      Kolme lasta ja nainen menehtyivät huoneistopalossa Helsingin Vuosaaressa

    7. 7

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    8. 8

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    9. 9

      Autovarkailla käytössä uusi ”mysteerilaite” – iskevät autoihin, jotka käynnistetään ilman avainta

    10. 10

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    4. 4

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    5. 5

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    6. 6

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    7. 7

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    8. 8

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    9. 9

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    10. 10

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kolme lasta ja nainen kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    4. 4

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    5. 5

      Enontekiöllä surmatun skotlantilaisen Rebeccan, 26, läheiset järkyttyivät tragediasta: ”Hän oli kaunis tyttö”

    6. Näytä lisää