Digitoday

Valikko

PlayStation 3 veti pitkät jonot Japanissa

Pitkään odotettu PlayStation 3 -pelikonsoli revittiin käsistä lauantaina Japanissa. Sony pystyi valmistamaan ainoastaan sata tuhatta konsolia Japanin avaukseen.
Japanilaiset pelifanaatikot olivat tulleet jonottamaan tuntikausia etukäteen uutta konsolia. Liikkeiden edessä kauppiaat joutuivat pitämään järjestystä jonoissa.

- Jonottaminen on ainoa keino varmistaa PS3:n saaminen, 30-vuotias Takayuki Sato totesi AP:lle.

Tokiolainen Bic Camera-liike ei kertonut, kuinka monta laitetta sillä oli myynnissä. - Konsolit eivät riitä, liikkeen edustaja totesi katsellessan pitkiä jonoja. Muissa konsolia myyvissä liikkeissä tilanne oli samanlainen.

Sony oli saanut valmiiksi vain sata tuhatta konsolia Japanin-avaukseensa. Laite tulee myyntiin Yhdysvalloissa marraskuun 17. päivänä, ja maahan on laivattu 400 000 konsolia. Eurooppaan PS3 saapuu vasta maaliskuussa. PS3:een on myynnissä viisi peliä Japanissa.

Sony pitää kuitenkin kiinni tavoitteestaan, jonka mukana yhtiö myy kuusi miljoonaa konsolia ensi vuoden maaliskuun loppuun mennessä.

Analyytikon mukaan Sony voi jäädä tavoitteestaan.

 - Yhtiö ei välttämättä saa riittävästi laitteita markkinoille, ja pelaajat ostavat Wiitä ja Xboxia. Voi olla, että Sonyltä kestää viisi vuotta ansaita konsoliin sijoitetut varat takaisin, voi mennä jopa kymmenen vuotta, Mitsuhiro Osawa Mizuho Investors Securities-yhtiöstä totesi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mies puukotti isoveljeään – uhri toimitettiin sairaalaan

    2. 2

      Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

    3. 3

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    4. 4

      Janni Hussi intiimissä topless-kuvassa – loikoilee pelkät sukkahousut jalassa vuoteella

    5. 5

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    6. 6

      Kommentti: Onko Suomi huomannut, mitä Saara Aalto on maallemme tehnyt?

    7. 7

      Video: Viron armeija testasi raskaasti aseistettua taistelurobottia – kohteena Lada

    8. 8

      Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

    9. 9

      Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

    10. 10

      Nainen käveli portaat joka päivä kuukauden ajan – yllättyi lopputuloksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    3. 3

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    4. 4

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    5. 5

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    6. 6

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    7. 7

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    8. 8

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mies puukotti isoveljeään – uhri toimitettiin sairaalaan

    2. 2

      Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

    3. 3

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    4. 4

      Janni Hussi intiimissä topless-kuvassa – loikoilee pelkät sukkahousut jalassa vuoteella

    5. 5

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    6. Näytä lisää