Digitoday

Valikko

Linux-aktiivit muuttamassa lisenssiehtoja Microsoftin pelossa

Linux-aktiivit ovat muuttamassa käyttöjärjestelmän lisenssiehtoja Microsoftin ja Novellin sopimuksen vuoksi.
Microsoft solmi hiljattain sopimuksen Novellin kanssa. Sopimuksen mukaan Novell maksoi Microsoftille kertakorvauksen siitä, ettei Microsoft syytä Novellin asiakkaita patenttirikkomuksista.

Linux-pioneeri Eban Moglenin mukaan Microsoft-Novell -sopimus kiertää GNU General Public -lisenssiä, joka on vallitseva lisenssi Linuxissa ja monissa muissa vapaissa ohjelmissa.

Moglen kumppaneineen on jo aloittanut työn porsaanreiän tukkimiseksi lisenssin seuraavassa kolmosversiossa. He aikovat lisätä siihen lauseen, jolla kaikki lisenssin käyttäjät lupaavat olla nostamatta syytteitä.

Lauseen ansiosta Microsoftin sopimus kääntyisi päälaelleen. Mikäli yksi käyttäjä olisi suojassa Microsoftin syytteiltä, kukaan muukaan ei voisi saada syytettä.

- Tällä hetkellä ei liene kovin vaikeaa saada Linux-yhteisön hyväksyntää muutokselle, Moglen totesi Reutersin mukaan. Hän arvioi, että muutos hyväksyttäneen viikkojen tai kuukausien kuluessa.

Asiassa voi kuitenkin olla mutka. Esimerkiksi InformationWeek muistuttaa blogissaan, että Linus Torvalds ei välttämättä hyväksy GPL3:a koskemaan Linuxia.

Paineita Red Hatille

Microsoft sanoo omistavansa tekijänoikeuksia osaan Linuxin teknologiasta, vaikka yhtiö ei olekaan määritellyt kyseisiä oikeuksia.

Microsoftin pääjohtaja Steve Ballmer sanoi haastattelussa hiljattain, että asiakkaat, jotka hankkivat Linuxin muilta kuin Novellilta, voivat joutua hankaluuksiin.

Asiantuntijoiden mukaan tämä lisää painetta Novellin kilpailijalle Red Hatille, joka voi joutua tekemään vastaavan sopimuksen Microsoftin kanssa.

Kumpikaan, Novell eikä Microsoft, halunneet kommentoida lisenssimuutoshanketta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Rekka putosi moottoritien sillalta Lohjalla – yksi kuollut, kaksi loukkaantunut

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Axl Smith poistui käräjäoikeudesta – paljasti viimein tuiman katseensa aurinkolasien takaa

    4. 4

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    5. 5

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    6. 6

      Ylipainoinen opiskelija laihdutti lähes puolet painostaan – on nyt mallikaunotar: Nöyryyttävä tilanne avasi silmät todellisuudelle

    7. 7

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    8. 8

      Yllättikö tammikuun palkkakuitti ikävästi? Tästä se johtuu

    9. 9

      Poliisi tutkii: Äiti esiintyi puolialasti lasten edessä – video päätyi suorana verkkoon

    10. 10

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    2. 2

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    3. 3

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    4. 4

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    5. 5

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    6. 6

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    7. 7

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    8. 8

      Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

    9. 9

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    10. 10

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Rekka putosi moottoritien sillalta Lohjalla – yksi kuollut, kaksi loukkaantunut

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Axl Smith poistui käräjäoikeudesta – paljasti viimein tuiman katseensa aurinkolasien takaa

    4. 4

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    5. 5

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    6. Näytä lisää