Digitoday

Valikko

Sähköinen asiointi on poikaa terveydenhuollossa

Sähköinen asiointi terveydenhuollossa on etenkin työikäisten mieleen ja myös hoitohenkilökunnalla on haluja sähköisen asioinnin kehittämiseen. Pelkkä teknologian käyttöönotto ei kuitenkaan riitä, vaan myös toimintatapoja on kyettävä uudistamaan.

Tähän tulokseen on päädytty viiden sairaanhoitopiirin yhteisessä ProViisikko-hankkeessa. Siinä ovat olleet mukana Etelä-Pohjanmaan, Etelä-Savon, Keski-Pohjanmaan, Kymenlaakson ja Vaasan sairaanhoitopiirit. Asiasta tiedottaa Tekes, jonka FinnWell-ohjelman kautta hanketta on rahoitettu.

ProViisikko testasi sähköistä asiointia Vaasan sairaanhoitopiirissä muutaman kunnan alueella. Tulosten mukaan verkon kautta voidaan asioida, ja että sähköistä asiointia halutaan. Erityisen myönteisiä olivat työikäiset ja nuoret, ikäihmisten keskuudessa hajontaa oli enemmän.

- Internetin käyttö on työikäisille ja nuorille tutumpaa ja siksi myös terveysasioissa sähköinen asiointi on heille luontevampaa. Se sopii heidän mielestään erityisen hyvin ajanvarauksen hoitamiseen ja ei-akuutissa hoitovaiheessa esimerkiksi laboratoriotulosten välittämiseen, Tekesin teknologia-asiantuntija Mika Niskanen kertoo.

Vaikeinta oli terveydenhuollon toiminnan kehittämisestä vastaavan henkilöstön kriittinen suhtautuminen toimintatapojen uudistamiseen. He korostivat kaikkien potilaiden yhdenvertaista palvelua ja sähköiseen asiointiin liittyvää tietoturvaa.

- Näitä asioita tunnuttiin tarkasteltavan perinteisen potilaskäsityksen sekä nykyisten, vakiintuneiden toimintatapojen kautta. Uusiin, asiakaskeskeisiin toimintamalleihin suhtauduttiin varauksella, Niskanen valottaa.

Kehitystä ilman ylityötä

Projektin aikana hoitohenkilökuntaa irrotettiin pohtimaan toimintatapojen uudistamista sähköisen asioinnin myötä. Yksi konkreettinen kohde olivat potilasohjeet. Aikaisemmin toimenpiteisiin tulevien potilasohjeet toimitettiin heille A4-monisteina. Pilotoinnin yhteydessä ohjeet saivat uudenlaisen esitystavan sähköisessä muodossa.

Tekesin mukaan hoitajat olivat uudistuksesta innostuneita, koska hyvin toimenpiteeseen valmistautuneet potilaat helpottavat heidän työtään. Henkilökunnan palautteen mukaan ilman projektia potilasohjeiden uudistaminen olisi kuitenkin jäänyt tekemättä.

- Palaute osoittaa, että henkilökunta suhtautuu kehittämishankkeisiin myönteisesti, jos heille annetaan mahdollisuus syventyä niihin kunnolla. Tämä tarkoittaa, että muita töitä pitää silloin vähentää. Jos kehittämisvelvoitteet määrätään normaalin työn lisäksi, työntekijöiden täytyy tehdä palkattomia ylityötunteja, eikä kukaan ole niihin halukas, Niskanen pohtii.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”He olivat ihan tavallisessa illanvietossa”

    2. 2

      Poliisi Imatran kolmoismurhasta: Yksi uhreista kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kaksi toimittajia

    3. 3

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    4. 4

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    5. 5

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    6. 6

      Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Yksityisetsivä muistelee narauttamaansa pettäjämiestä: yritti lahjoa vapisevin käsin, menetti lopulta miljoonia

    9. 9

      F1-maailmanmestarikin mukana Mika Salon viisikymppisillä – hulppeat juhlat

    10. 10

      Britit varmoja Saara Aallon finaalipaikasta – Chandelier-esitys räjäytti potin: ”X Factorin kaikkien aikojen paras esitys”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    6. 6

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    7. 7

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    8. 8

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    9. 9

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    10. 10

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”He olivat ihan tavallisessa illanvietossa”

    2. 2

      Poliisi Imatran kolmoismurhasta: Yksi uhreista kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kaksi toimittajia

    3. 3

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    4. 4

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    5. 5

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    6. Näytä lisää