Digitoday

Valikko

Tutkijat pienensivät koaksiaalikaapelin hiusta ohuemmaksi

Tutkijaryhmä on kehittänyt tavalliselle koaksiaalikaapelille sukulaisen, joka on hyvin paljon pienempi ja tehokkaampi.
Tutkijat saivat aikaan hiusta ohuemman koaksiaalikaapelin rakentamalla sen hiiltä sisältävästä sisälangasta, jonka päällä on eriste ja alumiininen ulompi lanka.

Kaapeli on kolmesataa nanometriä leveä eli satoja kertoja ohuempi kuin ihmisen hius. Sisälanka pistää ulos kaapelin toisesta päästä toimien antennina valolle.

Näkyvän valon aallonpituus on 380-750 nanometriä, mutta tutkijat saivat sen silti puristettua läpi pienemmästä kaapelista. He lähettivät punaista ja vihreää valoa kaapelin läpi ja todistivat sen pystyvän välittämään näkyvää valoa.

- Nopeus on 90 prosenttia valon nopeudesta. Se on tuhansia kertoja nopeampi kuin elektroniikassa, tutkimusryhmän jäsen Michael Naughton totesi Reutersille. Naughton toimii Boston Collegen fysiikan osastolla.

Tutkimusryhmän päätelmät julkaistiin maanantaina Applied Physics Letters-tiedejulkaisussa.

Keksinnön tärkeys piilee tutkimusryhmän mukaan sen käytännöllisyydessä. Esimerkiksi tehokkaat aurinkokennot ovat yksi kohde. Muita mahdollisia käyttökohteita ovat hyvin pienet elektroniset piirit ja valolla toimivat kytkimet sekä lääketieteelliset sovellukset.

- Keksintö mahdollistaa sirut, jotka siirtävät informaatiota valon nopeudella elektronisen siirron sijaan, Naughton totesi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    3. 3

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    4. 4

      Järkyttävä tapaus Britanniassa – Lapsi sai vakavia pysyviä vammoja vauvaiässä kokemiensa laiminlyöntien vuoksi

    5. 5

      Trump nimitti showpainin johtajan vetämään valtion virastoa

    6. 6

      10 tieteellisti todistettua syytä harrastaa seksiä päivittäin

    7. 7

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    8. 8

      Isä julkaisi Facebookissa avoimen kutsun tyttärensä 15-vuotispäiville - juhlat karkaamassa täysin lapasesta

    9. 9

      Suomalainen likööri hävisi kilvan 100-vuotisjuhlaliköörin tittelistä virolaiselle Vana Tallinnille – Alko vetoaa laboratorioanalyysiin

    10. 10

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    2. 2

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    3. 3

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    6. 6

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    7. 7

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    8. 8

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    9. 9

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    10. 10

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    3. 3

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    4. 4

      Järkyttävä tapaus Britanniassa – Lapsi sai vakavia pysyviä vammoja vauvaiässä kokemiensa laiminlyöntien vuoksi

    5. 5

      Trump nimitti showpainin johtajan vetämään valtion virastoa

    6. Näytä lisää