Digitoday

Valikko

Energiankulutus nousee suureksi uhkaksi

Energiankulutus on noussut suurimmaksi uhaksi tietojenkäsittelyssä, kertoo Suomen Sun Microsystemsin toimitusjohtaja Jarmo Kuusivuori.
Kuusivuori esittelee IDC:n ennustetta, jonka mukaan energiankulutus ylittää tietotekniikkakustannusten arvon vuosien 2010-2015 välissä. Hänen mukaansa suomalaisissa yrityksissä ei tiedetä tästä tilanteesta.

- Olen keskustellut suomalaisten tietohallintojohtajien ja talousjohtajien kanssa, eikä kukaan oikein tunnu tietävän miten paljon datakeskukset ja muu tietotekniikka kuluttavat sähköä.

Toimitusjohtajan mukaan turha sähkönkulutus pitäisi katkaista ja siirtyä ympäristöystävällisimpiin järjestelmiin.

Huima lisäys käyttäjissä

Tilastojen mukaan kolme miljoonaa ihmistä siirtyy verkkoon joka viikko eri puolilla maailmaa. Kuusivuori korostaa, että miljardit uudet laitteet kuluttavat myös energiaa.

Sunin laskelmien mukaan maailmassa tuotetaan joka sekunti 390 gigatavua tietoa. Yhden päivän aikana tallennusjärjestelmiin saadaan kaikkiaan 30 exatavua tietoa. Yksi exatavu vastaa miljardia gigatavua.

- Tallennettavan tiedon määrä kasvaa 50 prosenttia vuosittain, ja siitä 85 prosenttia arkistoidaan. Kapasiteetin kasvu ja kysyntä jatkavat yhä nousuaan.

Kuusivuoren mukaan tämän vuosikymmenen puolivälissä maailmassa oli 300 miljoonaa vanhentunutta tietokonetta, joissa kussakin on 700 erilaista aiheyhdistettä.

Yksi miljoona romutettavaa tietokonetta painaa 25 000 tonnia.

Sunin eWaste- ja HazMat-kierrätysohjelmien kautta yli 50 prosenttia hylättävistä laitteistoista tulee uusiokäyttöön. Kaikki metalli ja muovi saadaan Kuusivuoren mukaan talteen, ja alle viisi prosenttia rakenteista heitetään roskiin.

Kaksi vastakkaista suuntausta

Kuusivuori sanoo, että maailmalla on kaksi vastakkaista suuntausta. Toisessa ääripäässä ovat kysyntä, käyttäjien määrä, palvelut ja verkkoon pääsy. Sitä vastaan taistelevat energiankulutus, kustannukset, tila ja lämpö.

- Niiden keskelle pitäisi sitten yrityksen datakeskus sijoittaa.

Kuusivuori esittelee Windows- ja Sun-datakeskusten kulurakenteita. Hänen mukaansa Sunin datakeskus kuluttaa vuodessa 10,5 miljoonaa kilowattituntia sähköä ja tuottaa 10 000 tonnia hiilidioksidia. Windows-maailmassa luvut ovat 290 miljardia kilowattituntia ja 200 miljoona tonnia hiilidioksidia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    2. 2

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    3. 3

      Henkirikos Enontekiöllä – Jos näet mustaan haalariin pukeutuneen epäillyn, soita heti 112

    4. 4

      SK: Juha Sipilä on lentänyt useita virkamatkoja yksityiskoneella – ohjannut konetta itse

    5. 5

      Veikkaus: Mies löysi loton miljoonalapun lompakostaan – ”elämä on kinkkubingo”

    6. 6

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    7. 7

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    8. 8

      ”Mahtaa ottaa Sipilää otsalohkoon” – pieni Rääkkylän kunta selätti valtioneuvoston

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    3. 3

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    4. 4

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    5. 5

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    8. 8

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    9. 9

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    10. 10

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    2. 2

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    3. 3

      Henkirikos Enontekiöllä – Jos näet mustaan haalariin pukeutuneen epäillyn, soita heti 112

    4. 4

      SK: Juha Sipilä on lentänyt useita virkamatkoja yksityiskoneella – ohjannut konetta itse

    5. 5

      Veikkaus: Mies löysi loton miljoonalapun lompakostaan – ”elämä on kinkkubingo”

    6. Näytä lisää