Digitoday

Valikko

IBM kiikuttaa järeää rautaa Tapiolalle

Tieto-Tapiola on hankkinut tuotantokäyttöönsä kaksi järeää IBM:n System z9 -sarjan keskustietokonetta. Uusien laitteistojen myötä Tieto-Tapiola voi siirtää aiemmin useilla Windows NT -palvelimilla ajettuja Tapiolan liiketoimintasovelluksia entistä helpommin hallinnoitavaan sekä tietoturvaltaan ja käytettävyydeltään parempaan keskuskoneympäristöön.
Tapiola-ryhmän ja Eteran omistama sekä niiden tietojenkäsittelypalveluista vastaava Tieto-Tapiola on viime vuosien aikana kehittänyt Tapiolan it-ympäristöä kohti entistä avoimempaa j2ee-pohjaisten liiketoimintasovellusten infrastruktuuria.

Yhtiö on ollut kiinnostunut sovellusten keskittämisestä IBM-keskuskoneille, joita sillä on ollut käytössään jo yli kolmenkymmenen vuoden ajan.

Zaap-suoritin tehostaa Javaa

Nykyisten laitteistojen laajennuksen sijasta Tieto-Tapiola ja IBM päätyivät yhdessä tehtyjen teknisten määritysten sekä mittavan testaustyön jälkeen kahden uuden, IBM System z9 Enterprise Class- ja z9 Business Class -laitteiston hankintaan.

Molemmat uudet keskuskoneet on varustettu erityisellä zaap-lisäsuorittimella (zSeries application assist processor). Osapuolten mukaan se on ensimmäinen suurkoneisiin varta vasten Java-sovelluksia ja z/OS-käyttöjärjestelmää varten tehty prosessori.

Suoritin tehostaa laitteiston suorituskykyä ja mahdollistaa Java-pohjaisten web-sovellusten sekä jo aiemmin käytössä olleiden liiketoimintasovellusten ajamisen samassa keskuspalvelimessa omilla rinnakkaisilla suorittimillaan.

Tieto-Tapiola on todentanut jo aiemmin, että keskuskoneiden avulla on mahdollista säästää sekä laitteisto- että sovellushallinnan kokonaiskustannuksissa. Viimeisten vuosien aikana IBM on tuonut System z -sarjan keskuskoneisiin perinteisten tapahtuma- ja eräajokäsittelyjen rinnalle uusia toiminnallisuuksia ja ohjelmistoja helpottamaan it-järjestelmien ylläpitäjän arkea.

Tieto-Tapiola hankki IBM:ltä uusiin laitteistoihinsa muun muassa Tivoli Composite Application Management -järjestelmänhallintaratkaisun, joka autonomisesti valvoo keskuskoneissa ajettavia sovelluksia ja niiden tapahtumankäsittelyä.

- Uusien keskuskoneiden prosessorit ovat tuplasti entisiä suorituskykyisemmät. Sen ansiosta prosessori-intensiivisten eräajojen suoritusaika on lyhentynyt jopa 80 prosentilla, mikä tehostaa suunnittelutyön tuottavuutta enemmän kuin mikään uusi ohjelmistoapuväline, iloitsee Tieto-Tapiolan käyttö- ja tekniikkapalvelut -yksikön johtaja Kyösti Puustinen.

Miljoonasopimus ohjelmistoista


Keskuskonekaupan yhteydessä Tieto-Tapiola ja IBM ovat myös laajentaneet alunperin vuoden 2005 alussa allekirjoitettua Esso-ohjelmistohankintasopimusta (Enterprise Software and Services Option). Sopimus on tarjonnut Tieto-Tapiolalle sen laajentumistarpeita myötäilevän tavan hankkia erilaisia IBM-työkaluohjelmistoja.

Usean miljoonan euron luokkaan sijoittuvan sopimuslaajennuksen myötä yhtiö saa käyttöönsä muun muassa laajan valikoiman Rational- ja WebSphere-tuotteita, jotka tukevat sen järjestelmien kokonaisvaltaista kehitystä kohti palvelukeskeistä arkkitehtuuria eli soaa.

- Nyt tehdyt investoinnit ovat kokoluokaltaan merkittäviä ja mahdollistavat joustavan palvelun asiakkaillemme. Sopimukset antavat rauhan keskittyä pitkäjänteiseen toimintaan, ja myös ohjelmistojen sopimushallinta helpottuu, sanoo Tieto-Tapiolan toimitusjohtaja Juha Suutala.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jonna Tervomaan nännikohu ja Ilkka Kanervan taintuminen – Linnan juhlien 5 erikoisinta hetkeä vuosien varrelta

    2. 2

      Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

    3. 3

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    4. 4

      Suora lähetys juuri nyt – IS seuraa Linnan juhlia hetki hetkeltä: Satavuotias olympiamitalisti jonossa

    5. 5

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    6. 6

      Presidenttipari tervehti ylioppilaita Linnan parvekkeelta – Jenni Haukio on pukeutunut violettiin

    7. 7

      Anni Sinnemäki sokeerasi t-paidassa, Hjallis talloi Leena Harkimon mekolle – Muistatko nämä kohut vuoden 2000 Linnan juhlista?

    8. 8

      Simon Cowell tukee Saara Aaltoa: ”Ulkomaalaisen voitto osoittaisi, että show ja yleisö ovat suvaitsevaisia”

    9. 9

      IS:n lukijat äänestivät: Hän on Linnan juhlien kaikkien aikojen kuningatar

    10. 10

      Linnaan menevä 95-vuotias sotaveteraani: Suomalaiset eivät osaa tehdä enää edes riukuaitaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    2. 2

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    3. 3

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    4. 4

      Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    5. 5

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    6. 6

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    7. 7

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    8. 8

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    9. 9

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    10. 10

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jonna Tervomaan nännikohu ja Ilkka Kanervan taintuminen – Linnan juhlien 5 erikoisinta hetkeä vuosien varrelta

    2. 2

      Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

    3. 3

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    4. 4

      Suora lähetys juuri nyt – IS seuraa Linnan juhlia hetki hetkeltä: Satavuotias olympiamitalisti jonossa

    5. 5

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    2. 2

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    3. 3

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    4. 4

      Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    5. 5

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. Näytä lisää