Digitoday

Valikko

Canon tulostaa tehokkuutta Finnairille

Finnair halusi tehostaa tulostus- ja kopiointitoimintojaan ja totesi lopulta Canonin ratkaisun tuottavan suurimman hyödyn.
30 miljoonaa vuosittain tulostettavaa sivua, 400-500 monitoimilaitetta ja pääkonttorissa toimiva monistamopalvelu muodostavat Finnairin tulostamisen ytimen. Aiemmin lukuisiin henkilökohtaisiin tulostimiin perustunut tulostusmalli korvataan nyt monitoimilaitteita hyödyntävällä tulostamisen strategialla.

Osapuolten mukaan laitteet eivät kuitenkaan ole tulostamisen strategian voimanlähde. Tulostamisen tehokkuus syntyy oikeasta kokonaisratkaisusta, prosessien ja teknologian yhdistämisestä. Toiminnan oikeanlainen organisointi ja standardointi helpottaa työtä ja säästää aikaa organisaation eri osissa.

Canonin tarjoama ratkaisu painottaa tehokkuutta, mutta myös laadulliset tekijät on otettu huomioon. Palvelun laatu on tarkkaan määritelty muun muassa huolto- ja monistamopalveluissa. Jatkuva keskitetty laitteiden valvonta verkon yli auttaa pitämään laitteet toimintakykyisinä vuoden jokaisena päivänä.

Yksi tulostamisen tärkeimmistä osa-alueista – tietoturva – on niin ikään otettu huomioon. Tulosteet voidaan suojata henkilökohtaisin tunnistein, Canon mainitsee. Finnairin kulkukorttiin perustuvan tunnistuksen avulla voidaan tuoda vahva turva kriittisille tulosteille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kommentti: Jukurien pelaajan ala-arvoinen ja rasistinen huutelu on anteeksiantamatonta typeryyttä

    2. 2

      Suora lähetys kello 14: Vallanvaihto alkaa USA:ssa – seuraa Donald Trumpin päivää

    3. 3

      Kommentti: Suomessa huolestuttiin Trumpista – mutta väärästä syystä

    4. 4

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    5. 5

      SM-liigapelaaja karjui rasistisesti ja seksistisesti livelähetyksessä – kohun aiheuttaja sai nuhteet

    6. 6

      Jussi-ehdokkaat julkistettiin – miespääosassa historiallinen ratkaisu!

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    9. 9

      8 löydetty hengissä Italiassa lumivyöryssä tuhoutuneesta hotellista – kaksi heistä lapsia

    10. 10

      Eläkeläisten tulot kuumentavat tunteita: ”Jos asunto on, kyllä 1 500 euroa käteen pitäisi riittää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    3. 3

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    4. 4

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    5. 5

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    6. 6

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    7. 7

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    10. 10

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kommentti: Jukurien pelaajan ala-arvoinen ja rasistinen huutelu on anteeksiantamatonta typeryyttä

    2. 2

      Suora lähetys kello 14: Vallanvaihto alkaa USA:ssa – seuraa Donald Trumpin päivää

    3. 3

      Kommentti: Suomessa huolestuttiin Trumpista – mutta väärästä syystä

    4. 4

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    5. 5

      SM-liigapelaaja karjui rasistisesti ja seksistisesti livelähetyksessä – kohun aiheuttaja sai nuhteet

    6. Näytä lisää