Digitoday

Valikko

Volkkari ei kuskia kaipaa robottiautokisassa

Stanfordin yliopisto osallistuu Yhdysvaltain puolustusministeriön robottiautokisaan Volkswagen Passatin farmarimallilla tänä vuonna. Yliopiston tutkija uskoo, että kuskiton liikenne on mahdollista vuoteen 2030 mennessä.
Stanfordin tutkijat valmistelevat vuoden 2006 Passatin Darpa Urban Challengea varten. Yhdysvaltain puolustusministeriön tutkimus- ja kehitystiimi Darpa (Advanced Research Projects Agency) on järjestänyt robottiautokisoja ennenkin, mutta tänä vuonna haaste on navigoida onnistuneesti keskellä kaupunkiliikennettä.

Passat, eli "Junior", joutuu ajamaan itsekseen esimerkiksi vilkkaissa risteyksissä, väistämään esteitä sekä päättelemään, kenellä on etuajo-oikeus. Kilpailu pidetään oikeaa kaupunkia jäljittelevässä ympäristössä.

Robottiautoprojekti voi viitoittaa tietä maailmaan, missä itseajavat autot tekevät liikenteestä nykyistä turvallisempaa.

- Vuoteen 2030 mennessä teknologian pitäisi olla sovellettavissa maanteille luotettavasti, Stanfordin professori Sebastian Thrun arvioi Reutersin mukaan.

Thrun odottaa autosta taistelukenttäversiota ehkä jo vuonna 2015. Passat varustetaan kisaa varten muun muassa etäisyyttä mittaavalla laserilla, joka tuottaa kolmiulotteisen ja 360-asteisen näkymän ympäristöstä lähes tosiajassa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    3. 3

      Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

    4. 4

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    5. 5

      Nuorten epäasiallinen tempaus rikkoi hiihtohissin Turussa – ”Tulee hemmetin kova puhuttelu”

    6. 6

      Kova sivutuuli sulki kiitoteitä Helsinki-Vantaalla

    7. 7

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    8. 8

      Muistatko Rion avajaisissa säväyttäneen öljytyn tongalaisen? Sama mies kantoi lippua MM-Lahden torilla

    9. 9

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    10. 10

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    6. 6

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    7. 7

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    8. 8

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    9. 9

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    10. 10

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    6. 6

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    7. 7

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    8. 8

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    9. 9

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    3. 3

      Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

    4. 4

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    5. 5

      Nuorten epäasiallinen tempaus rikkoi hiihtohissin Turussa – ”Tulee hemmetin kova puhuttelu”

    6. Näytä lisää