Digitoday

Valikko

YouTube näyttelee isoa osaa SAK:n vaalikampanjassa

SAK julkaisi uuden vaalimanoksensa keskiviikkona kello 14. Alustavasti mainos on näkyvissä YouTubessa, ja SAK:n mukaan se siirtyy piakkoin myös järjestön sivuille. Uusi mainos pyörii televisiossa tästä illasta lähtien kahdella kanavalla.
SAK:n johtaja Matti Tukiainen ei suostunut kertomaan vielä keskiviikkona aamupäivällä uuden mainoksen sisällöstä mitään. Tiedossa oli kuitenkin, että mainoksessa ei mässäillä ruualla. SAK:n uusi mainos on nyt nähtävillä YouTubessa.

SAK hyllytti jo tehdyn mainoksen viikonloppuna syntyneen kohun takia.

Hyllytetyssä mainoksessa esiintyy lihava, mässäilevä ja puheiltaankin vastenmielinen ökykapitalisti. Hän haluaa vain kyykyttää työntekijöitään ja nauraa tyytyväisenä sille, etteivät työläiset edes äänestä.

Nyt uudessa mainoksessa ökykapitalistin tilalla on siististi pukeutunut nuorempi mies. Mies vääntää itkua äänestyslipun ääressä, ja vieressä oleva nainen lohduttelee häntä kuin pikkulasta.

– No tulipa tästä nyt poru. Älä nyt. Saat äänestää ihan ketä sä itse haluat. Siis ihan kaikki saa. Kunhan vaan äänestää. Äänestä nyt kuitenkin, sanoo SAK:n uusi vaalimainos.

Aiemmasta kohumainoksesta pillastuivat esimerkiksi Suomen yrittäjät, Perheyritysten liitto ja kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen.

Mainoksen haukkui amerikkalaistyyppisen lokalinjan edustajaksi kokoomuksen eduskuntaehdokas Sauli Niinistö.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    2. 2

      Brittilehti: Raju isku päähän – Valioliigan pelaaja joutui hätäleikkaukseen

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    5. 5

      Snookerin supertähti Ronnie O’Sullivan teki huikeaa historiaa!

    6. 6

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    7. 7

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    8. 8

      Uhkaava tilanne tallentui videolle: Pizzerian työntekijä esti ryöstön foliorullalla – ”Sitten otti poliisikin meihin yhteyttä”

    9. 9

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    10. 10

      Trumpin neuvonantaja virkaanastujaisten yleisökohusta: Tiedotuspäällikkö antoi ”vaihtoehtoisia faktoja”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Erittäin voimakas maanjäristys Tyynellämerellä – magnitudi 7,9

    4. 4

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. 6

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    7. 7

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    8. 8

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

    9. 9

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    10. 10

      Pieni lapsi yksin autossa Hämeenlinnanväylällä – katosi ennen pelastajien tuloa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    6. 6

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    7. 7

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    8. 8

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    9. 9

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    10. 10

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    2. 2

      Brittilehti: Raju isku päähän – Valioliigan pelaaja joutui hätäleikkaukseen

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    5. 5

      Snookerin supertähti Ronnie O’Sullivan teki huikeaa historiaa!

    6. Näytä lisää