Digitoday

Valikko

Bensapihein ammattikuski hakusessa

TechnoSmartilla ja CAP-koulutuksella on meneillään kampanja parhaan ammattikuljettajan löytämiseksi. Nettiportaalissa www.säästäpolttainetta.fi voi laskea, kuinka suuren vuotuisen polttoainesäästön voi saavuttaa.
- EU:ssa kiinnitetään yhä enemmin huomiota yritysten aiheuttamiin ympäristövaikutuksiin, kuljetusyrityksetkin velvoitetaan ilmoittamaan vuosittaiset päästönsä, TechnoSmartin toimitusjohtaja Jouni Mäkipää muistuttaa.

Osapuolet korostavat, että ajotapa vaikuttaa oleellisesti polttoaineen kulutukseen ja päästöihin. TechnoSmartin asiakkailla on myös erilaisia kannustinjärjestelmiä, joilla palkitaan hyvät EcoSmart-kuljettajat. EcoSmart-järjestelmän avulla voidaan myös verrata eri ajoneuvomerkkien kustannustehokkuutta.

EcoSmartia kuluttajillekin

Tamperelainen järjestelmäintegraattori TechnoSmart toteuttaa kuljetusalan yrityksille ajoneuvokaluston hallintajärjestelmiä. EcoSmart-järjestelmä on tuonut säästöjä polttoainekustannuksissa, parhaimmillaan säästö keskikulutuksessa on ollut jopa kaksikymmentä litraa sadalla kilometrillä ajoneuvoa kohden, yhtiö kertoo.

- Ajoneuvoihin asennettava EcoSmart -päätelaite kerää kuljettajakohtaisesti tosiaikaista informaatiota polttoainejärjestelmästä, moottoritoiminnoista. Se on myös liitettävissä digitaaliseen ajopiirturiin, kertoo Jouni Mäkipää hahmottaa.

TechnoSmartin tavoitteena on myynnin kasvattaminen myös muualle Eurooppaan, jossa on jo muutamia pilottihankkeita käynnistynyt.

- Markkinat eivät rajoitu yksin rekka- ja bussiliikenteeseen. Meillä on pilotointi käynnissä muun muassa VR:n veturikaluston kanssa ja olemme saaneet siinä jo hyviä tuloksia. Ajoneuvojen päätelaitteiden osalta teemme kiinteää yhteistyötä autovalmistajien kanssa. Järjestelmä saadaan toimimaan kaikissa automerkeissä ja -malleissa.

Järjestelmään on kytkettävissä kortiton tankkaus, josta saadaan toimiva tuote myös kuluttajapuolelle. Kortittomalla tankkauksella voidaan sitouttaa kanta-asiakkaita ja tuoda huoltoasemille säästöjä tankkaustapahtumaa nopeuttamalla, Technosmart ennakoi.

Asiakkaalle etuina ovat lisäksi helppous ja turvallisuus, tankkiin ei voi tankata vahingossa väärää polttoainetta. Tankkaa ja aja -periaatteella asiakas vapautuu korttien käytöstä, ja bonukset voidaan ohjata automaattisesti asiakkaan tilille.

http://www.säästäpolttoainetta.fi/

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    2. 2

      Jelena Välbe hätkähdytti t-paidallaan MM-hiihdoissa – legenda on tyytyväinen, ettei Putin tule Lahteen

    3. 3

      13-vuotias uhkaa vanhempiaan poliisilla – äiti pyytää apua

    4. 4

      Suomen huutokauppakeisari palaa uusin jaksoin – Aki tyrmistyy tavaran hintapyynnöstä: ”Meinasin oikeasti pyörtyä!”

    5. 5

      Ohiajaneen ambulanssin työntekijöiden tarkkaavaisuus pelasti perheen tulipalolta: ”Sankarillisesti toimivat”

    6. 6

      Punakoneen kiekkolegenda Vladimir Petrov kuollut

    7. 7

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    8. 8

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    9. 9

      Halle Berry, 50, pulahti Oscar-asusta suoraan naku-uinnille – julkaisi kiusoittelevan videon

    10. 10

      Mikael Granlund ratkaisi pelin yksin jatkoajalla – katso videolta hykerryttävä soolomaali

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    5. 5

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    6. 6

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    7. 7

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    10. 10

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    2. 2

      Jelena Välbe hätkähdytti t-paidallaan MM-hiihdoissa – legenda on tyytyväinen, ettei Putin tule Lahteen

    3. 3

      13-vuotias uhkaa vanhempiaan poliisilla – äiti pyytää apua

    4. 4

      Suomen huutokauppakeisari palaa uusin jaksoin – Aki tyrmistyy tavaran hintapyynnöstä: ”Meinasin oikeasti pyörtyä!”

    5. 5

      Ohiajaneen ambulanssin työntekijöiden tarkkaavaisuus pelasti perheen tulipalolta: ”Sankarillisesti toimivat”

    6. Näytä lisää