Digitoday

Valikko

Hollanti hamuaa IBM:n superlaskentaa

IBM rakentaa Hollantiin uuden supertietokoneen, joka valmistuessaan vuoden 2008 puolivälissä lähes 20-kertaistaa maan tiedeyhteisöjen käytössä tällä hetkellä olevan laskentatehon.

Hollannin valtiolliseen tietojenkäsittelykeskukseen Saraan sijoitettava superkone perustuu IBM:n System p -sarjan palvelimiin ja loppuvuodesta esiteltäviin kuudennen sukupolven IBM Power -prosessoreihin, joita asennetaan laitteistoon kaikkiaan hieman yli kolmetuhatta kappaletta.

Sara on Hollannin tiedeyhteisöjä palveleva tietojenkäsittelykeskus, jonka laitteistoilla sadat tutkijat voivat perehtyä eri tieteenalojen monimutkaisiin laskennallisiin ilmiöihin, IBM taustoittaa. Uutta superkonetta aiotaan hyödyntää monipuolisesti muun muassa ilmasto-, avaruus- ja materiaalitutkimuksen, lääketieteen sekä solubiologian mallinnustehtävissä.

- Laitteisto on merkittävä askel sille, että Amsterdam voisi jatkossa toimia yhtenä supersolmukohtana petanopeusluokan tieteellistä laskentakapasiteettia jakavassa European e-Science Grid -tietoverkossa, kertoo Saran johtaja tohtori Anwar Osseyran.

Kansainvälisesti tunnetun hollantilaisen tiedemiehen Christian Huygensin mukaan nimettävä IBM-superkone yltää lopullisessa kokoonpanossaan yli kuudenkymmenen teraflopsin hetkelliseen nopeuteen eli se voi suorittaa yli kuusikymmentä miljardia laskutoimitusta sekunnissa.

Laitteisto varustetaan viidentoista teratavun eli 15 000 gigatavun keskusmuistilla sekä erittäin nopealla kahdeksansadan teratavun levymuistilla. IBM on lisäksi sopinut, että laitteisto on päivitettävissä myöhempien tarpeiden niin vaatiessa nopeudeltaan jopa kaksinkertaiseksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa naisten 10 kilometrin kilpailua – Björgen dominoi, mitali karkaamassa Pärmäkoskelta

    2. 2

      Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

    3. 3

      Tässä ovat uudet Temptation Island -parit! He lähtevät koettelemaan parisuhdettaan viettelysten saarelle

    4. 4

      Suosittu tv-juontaja, 51, iski perheen lastenhoitajan ja karkasi lemmenlomalle – vaimo raivostui salasuhteesta

    5. 5

      Axl Smithille vuosi ja 2 kuukautta ehdollista vankeutta salakatseluvyyhdistä – maksettavaksi yli 150000 euron korvaukset

    6. 6

      Suosikkitoimittaja Kaj Kunnas irtisanoutui Yleltä – ”Nyt täytyy priorisoida”

    7. 7

      Nyt puhuu päävalmentaja: Pudottiko Reijo Jylhä Aino-Kaisa Saarisen MM-startista oman maineensa vuoksi?

    8. 8

      ”Tilanne on eskaloitunut” – Axl Smithin salakatseluvyyhdissä ollut lukuisia outoja käänteitä

    9. 9

      Cheyenne Järvinen hehkeänä kurveja nuolevassa sukkapuvussa – varasti huomion Temptation Island -julkistuksessa

    10. 10

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    4. 4

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    5. 5

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    6. 6

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    7. 7

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    8. 8

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    9. 9

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    10. 10

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa naisten 10 kilometrin kilpailua – Björgen dominoi, mitali karkaamassa Pärmäkoskelta

    2. 2

      Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

    3. 3

      Tässä ovat uudet Temptation Island -parit! He lähtevät koettelemaan parisuhdettaan viettelysten saarelle

    4. 4

      Suosittu tv-juontaja, 51, iski perheen lastenhoitajan ja karkasi lemmenlomalle – vaimo raivostui salasuhteesta

    5. 5

      Axl Smithille vuosi ja 2 kuukautta ehdollista vankeutta salakatseluvyyhdistä – maksettavaksi yli 150000 euron korvaukset

    6. Näytä lisää