Digitoday

Valikko

Yritysmallin muutos pukkaa menestykseen av-alalla

Tampereen ammattikorkeakoulun TAMKin tutkimus vahvistaa käsitystä, että lähivuosina tietoteknologia mullistaa tavat tehdä bisnestä kulttuuri- ja tietoalojen sisältöjen tuotannossa ja jakelussa.
Tutkimuksen mukaan kymmenessä vuodessa internet-pohjaiset tietoverkkoyhteisöt ovat kehittyneet helppokäyttöisiksi ja sosiaalisesti yhdistäviksi media-alustoiksi, joissa jokainen voi olla paitsi uuden sisällön tuottaja myös oman asiansa globaali tarjoaja.

Internet-työkalujen yhä helpompi käytettävyys on innostanut etenkin keskimääräistä nuorempaa työikäistä sukupolvea audiovisuaalisella alalla. Parhaimmillaan ne ovat jo oivaltaneet, että Internet-pohjaisissa yhteisöissä osaksi ilmaiseksi jakamalla ne voivat saada tunnettuutta, jonka voi kääntää toisaalla kannattavaksi liiketoiminnaksi, todetaan tutkimuksessa.

AV-alalla on kiinnostus uudenlaiseen, sosiaalisen median liiketoimintaan. Tietoverkkoyhteisöjen avulla marginaalisina pidettävät elokuvat, kirjat, kuvat ja äänitteet voivat globaalista kuluttajajoukosta löytää hyvinkin taloudellisesti kannattavan määrän palvelun ja tuotteen ostajia. Alan yritykset tarvitsisivat koulutusta ja rahoitustukea kehittämistyöhönsä, sillä ne ymmärtävät riskin perinteisen liiketoiminnan hiipumiseen ilman voimakasta liiketoiminnan uudistamista.

TAMKin tutkimus osoittaa, että kulttuuri- ja tietosisältöjen tuottajissa on muutamia yrityksiä, jotka ovat jo osanneet ottaa käyttöön uusia, yhteisöllisyyteen perustuvia sosiaalisen median liiketoimintamahdollisuuksia. Media-alalla tämä näkyy toimitusten vuorovaikutteisiksi perustamina tietoverkkoaineistoina (blogeina), joista ne saavat uusien juttujen aiheita. Media tukee omaa perusbisnestään myös osaksi ostamalla käyttöoikeuksia kuluttajien yhteisöverkoissa julkisesti tarjoamiin digitaalisiin kuviin.

Kannattavaa yhteisöllistä liiketoimintaa on saatu aikaan peli- ja elokuva-alalla  esimerkkeinä Habbo Hotel ja Star Wreck. Nämä ovat avoimia toiminta-alustoja, joiden sisältöjen tuotantoon kuluttajat voivat osallistua. Samalla sisältöjen ylläpitäjät ovat tehneet alustojen maksullisista oheistoiminnoista uutta perusbisnestä.

TAMKin tutkimus uusista audiovisuaalisen alan liiketoimintamalleista on osa Tampereen yliopiston hypermedialaboratorion johtamaa osallistuva talous -tutkimushanketta. Tähän osallistuvat myös Aina Group, A-lehdet, Tuotantoyhtiö Energia, Ericsson, Professia Oy, COSS, Mediamaisteri Group sekä osarahoittajana Tekes. Hanke päättyy vuonna 2008.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    2. 2

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    3. 3

      Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

    4. 4

      Axl Smithin salakatselun uhrit kertovat kohtaamisesta oikeussalissa – naiset eivät usko selityksiä: ”Hänen katseensa oli tyhjä”

    5. 5

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    6. 6

      Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

    7. 7

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    8. 8

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    9. 9

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    10. 10

      DDR:n superurheilija ”Uli” oli yksi suomalaisten pahimmista painajaisista – ”Älkää muistelko pahalla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    3. 3

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    5. 5

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    6. 6

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    7. 7

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    8. 8

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    9. 9

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    10. 10

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    2. 2

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    3. 3

      Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

    4. 4

      Axl Smithin salakatselun uhrit kertovat kohtaamisesta oikeussalissa – naiset eivät usko selityksiä: ”Hänen katseensa oli tyhjä”

    5. 5

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    6. Näytä lisää