Digitoday

Valikko

Arvailut Mary McDowellin asemasta yltyvät

Nokian Enterprise Solutions -toimialan tilanne näyttää edelleen synkältä. Analyytikkojen keskuudessa on arvuuteltu pitkään Mary McDowellin asemasta toimialan johtajana.

Nokia on muuttanut useaan kertaan arvioitaan siitä, milloin toimiala saavuttaa vihdoin nollatuloksen. Kevään aikana Nokia todennäköisesti tekee sen taas kerran.

Yrityskännyköiden tärkeimmällä markkina-alueella Yhdysvalloissa Nokialla on suuria vaikeuksia, jotka eivät suinkaan kaikki johdu Enterprise Solutionsista.

Mary McDowellin sairastuminen rintasyöpään on kiihdyttänyt huhuja hänen mahdollisesta eroilmoituksestaan.

Analyytikot ovat huolestuneita hänen kyvystään johtaa Enterprise Solutionsia.
– Enterprise Solutionsin tilanteeseen on osaltaan vaikuttanut toimialan johtajan Mary McDowellin poissaolo sairauden vuoksi. On mahdollista, että yhtiö vaihtaa toimialan johtajaa, arvioi Investointipankki Öhmanin analyytikko Helena Nordman-Knutson uutistoimisto Startelille.

Nokian viestintäjohtaja Arja Suominen vakuuttaa McDowellin työskentelevän täysipainoisesti ja sairauden ennusteen olevan hyvä.

Olli-Pekka Kallasvuon toimitusjohtajuuden aikana kulujen karsinta Nokiassa on viritetty äärimmilleen.
Sopimusvalmistajia ja alihankkijoita kilpailutetaan jatkuvasti, tuotteita on lopetettu ja henkilöstöä on vähennetty huonosti tuottavista yksiköistä.

Vaikka Enterprise Solutions on hyvin pieni toimiala Nokiassa, sillä on Kallasvuon papereissa erikoisasema.

Langattoman viestinnän laajeneminen yrityksissä entistä syvemmälle kiihtyy koko ajan. Nokia ei ole vielä onnistunut tekemään sellaista ratkaisua tai puhelinta, joka pakottaisi yritykset siirtymään sen tuotteisiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Verinen kuva MM-kisasta – venäläishiihtäjä koki kovia ladulla

    2. 2

      Tämän viestin Krista Pärmäkoski kertoi maaliintulon jälkeen – ”Nukahdin siinä…”

    3. 3

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    4. 4

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    5. 5

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    6. 6

      Päävalmentaja Reijo Jylhä puhkesi kyyneliin Krista Pärmäkosken MM-hopeasta – onnitteli sankaria kahdella sanalla

    7. 7

      Pilkkiretki sai järkyttävän käänteen – yksi kuoli Säkylän Pyhäjärvellä

    8. 8

      Kaunis toimittajarakas, itävaltalainen komistus, huippuhiihtäjä... Tässä ovat hiihdon MM-kisojen suomalaistähtien puolisot – katso kuvat!

    9. 9

      Kommentti: Sipilän mediakritiikki on syytä ottaa vakavasti

    10. 10

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    4. 4

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    5. 5

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    6. 6

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    7. 7

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    8. 8

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    9. 9

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    10. 10

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Verinen kuva MM-kisasta – venäläishiihtäjä koki kovia ladulla

    2. 2

      Tämän viestin Krista Pärmäkoski kertoi maaliintulon jälkeen – ”Nukahdin siinä…”

    3. 3

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    4. 4

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    5. 5

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    6. Näytä lisää