Digitoday

Valikko

Paikkatiedolla puhtia Raision rehukuljetuksiin

Raisio ryhtyy suunnittelemaan irtorehujen kuljetuksiaan it-palveluyhtiö Affecton toimittamalla tietojärjestelmällä. Toimitus perustuu paikkatietoa hyödyntävään TransGT-ratkaisurunkoon, jota räätälöidään Rehuraisio Oy:n erityistoiveiden mukaisesti. Rehuraisio ottaa uuden järjestelmän käyttöön vielä kuluvan vuoden aikana.

- Uuden järjestelmän avulla haluamme muun muassa parantaa kotimaan kuljetusten tehokkuutta, vähentää logistiikan kustannuksia sekä parantaa rahtien läpinäkyvyyttä. Affecton tarjoama ratkaisukokonaisuus tuntui vastaavan parhaiten näihin toiveisiimme, kertoo markkinointijohtaja Bengt-Erik Rosin Rehuraisiosta.

- Aiemmin olemme toimittaneet Raisiolle tiedon integroinnin ja analysoinnin sekä raportoinnin ratkaisuja, joita he hyödyntävät koko konsernin kaikissa liiketoiminnoissa. Raisiolla on lisäksi käytössä toimittamamme dokumenttienhallintajärjestelmä sekä työajan seurantajärjestelmä, kertoo myyntijohtaja Ray Byman Affectosta.

- Nyt toteutettava projekti tarjoaa jatkossa Raisiolle mahdollisuuden hyödyntää paikkatietoa myös muissa liiketoiminnoissa, johdon päätöksenteossa ja strategisessa suunnittelussa sekä myynnin ohjauksessa, Byman jatkaa.

Liittymä kuljettajille

Affecton TransGT-ratkaisusta rakennetaan liittymät myös SAP-järjestelmään, jolloin ratkaisu toimii kiinteänä osana Raision kokonaisarkkitehtuuria. Ratkaisu palvelee liiketoimintaprosesseja ja tehostaa muutostilanteiden hallintaa.

Ratkaisuun toteutetaan myös kuljettajille tarkoitettu www-pohjainen liittymä ennakkotilausten tekemiseen sekä liittymä liikennöitsijöille ja asiakkaille kuljetusten seurantaa varten. Affecton mukaan tämä liittymä helpottaa muun muassa lisätilausten tekemistä ja antaa parempaa palvelua Raision asiakkaille ja kumppaneille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    2. 2

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    3. 3

      Meksiko varoittaa nyt Yhdysvaltoja – aikoo vastata Trumpin muurihankkeeseen tullimaksuilla

    4. 4

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    5. 5

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    6. 6

      Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

    7. 7

      Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

    8. 8

      91-vuotiaan miehen jääkaapista löytyi sodanaikaisia kranaatteja – poliisi tyhjensi vanhainkodin

    9. 9

      Lahden MM-ruuhkaan juuttunut Satu, 43, pettyi – istui kisajärjestäjien bussissa, kun Krista hiihti hopeaa: ”Kokemus olisi ollut antoisampi kotisohvalta”

    10. 10

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    4. 4

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    5. 5

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    6. 6

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    7. 7

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    8. 8

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    9. 9

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    10. 10

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    2. 2

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    3. 3

      Meksiko varoittaa nyt Yhdysvaltoja – aikoo vastata Trumpin muurihankkeeseen tullimaksuilla

    4. 4

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    5. 5

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    6. Näytä lisää