Digitoday

Valikko

Animaatiostudio sukeltaa hiusviidakkoon

Helsinkiläinen animaatiostudio Osmo Production kehittää Tekesin Fenix - Vuorovaikutteinen tietotekniikka -teknologiaohjelmassa animaatiota kahteen haastavaan prosessiin: kasvojen ja hiusten liikkeiden hallintaan ohjelmoinnissa.
Digitaalisen 3d-animaation kehittämisprojektin valmistelu alkoi viime syksynä, ja hanke kestänee kuluvan vuoden loppuun, tuottaja Pekka Pirttiniemi kertoo tiedotteessa.

Pienellä 2d- ja 3d-teknologiaa käyttävällä elokuva- ja mainostuotantostudiolla on parhaillaan työn alla kunnianhimoinen suurhanke: animaatioelokuva Kuningas Nalin tarina, joka perustuu Intian kansalliseepokseen Mahabharataan.

Koko perheen elokuvan on määrä valmistua noin puolentoista vuoden kuluttua.

Vaikka produktio on saanut Suomen elokuvasäätiöltäkin tukea, tuotantobudjetit ovat Suomessa häviävän pieniä maailmanmarkkinoita hallitsevien jättistudioiden elokuviin verrattuna. Pirttiniemi uskoo silti suomalaiseen tuotantoon:

- On tehtävä yksinkertaista, mutta laadukasta animaatiota.

Tuhannet hiukset hallintaan

Pirttiniemen mukaan todellisia 3d-osaajia on Suomessa edelleen harvassa. Osmo Productionin suunnittelemalle, pitkäjänteistä kehitystyötä vaativalle teknologialle olisi kysyntää myös maailmalla. Sen avulla ohjelmoija pystyy joystick-toiminnolla hallitsemaan esimerkiksi animaatiohahmon hiusten tai kasvojen liikkeitä.

- Esimerkiksi hymy synnyttää kasvoissa kuudesta kahdeksaan kasvohermoihin ja luustoon perustuvaa muuta liikettä, jotka täytyy ohjelmoida koneeseen, jotta hahmon ilmeet näyttäisivät luonnollisilta.

Haastavaa on myös saada hiukset tai karvat liikkumaan luonnollisesti - tyypillisesti animaatiohahmon tukka liikkuu melko kömpelösti, kypärän tai peruukin tavoin. Tähän tarkoitukseen kolmiomittaukseen perustuva 3d-mallinnus on vielä kohtuullisen helppoa.

Mutta kun puhutaan tuhansien yksittäisten hiuksien liikkeiden hallinnasta, joudutaankin jo "graafiseen viidakkoon" ja massiivisiin laskutoimituksiin, jotka edellyttävät tietokoneilta valtavasti tehoja. Osmo Productionin kehittämän teknologian tavoitteena on saada hahmoihin lisää elävyyttä ja samalla kehittää ratkaisuja koneiden kapasiteettivaatimuksiin.

Osmo Production (Ocar Trade) on perustettu 1995 ja työllistää tällä hetkellä noin viisitoista henkeä. Studio sijaitsee Helsingin Herttoniemessä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    2. 2

      Vuoden urheilijan valinnasta iso kohu Ruotsissa – huippu-urheilija poltti päreensä: ”Tämä on skandaali”

    3. 3

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    4. 4

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    5. 5

      HS: Rosa Meriläinen muutti takaisin vanhempiensa luo 41-vuotiaana

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    8. 8

      Tumma auto tallentui valvontakameraan – kuka ampui yöllä vastaanottokeskuksen ikkunaan?

    9. 9

      Suora lähetys juuri nyt: Kaamos päättyy, aurinko nousee

    10. 10

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    3. 3

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    6. 6

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    7. 7

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    8. 8

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    9. 9

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    10. 10

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    9. 9

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    2. 2

      Vuoden urheilijan valinnasta iso kohu Ruotsissa – huippu-urheilija poltti päreensä: ”Tämä on skandaali”

    3. 3

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    4. 4

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    5. 5

      HS: Rosa Meriläinen muutti takaisin vanhempiensa luo 41-vuotiaana

    6. Näytä lisää