Digitoday

Valikko

Millennium-palkinto jaetaan jännittävämmin

Ehdokkaiden nimeäminen Millennium-teknologiapalkinnon saajaksi alkaa, palkintosäätiö tiedottaa. Maailman suurin teknologiapalkinto myönnetään ihmisten elämänlaatua parantavasta ja kestävää kehitystä edistävästä teknologisesta keksinnöstä.
Alkavalla palkintokierroksella halutaan nostaa esiin useampia elinolosuhteita parantavia korkean teknologian innovaatioita. Uudistetussa valintamenettelyssä julkistetaan voittajaehdokasfinalistit, joista yksi lopulta valitaan voittajaksi.

Millennium-palkintoehdokkaita haetaan kaikilta teknologian alueilta, kaikkialta maailmasta. Aikaa ehdokkaiden nimeämiseen on 1.10.2007 saakka. Muutoksena aikaisempiin vuosiin uudella palkintokierroksella julkistetaan finalistilista vuoden 2008 huhtikuussa. Voittaja julkistetaan ja palkitaan Helsingissä 11.6.2008 järjestettävässä juhlatilaisuudessa, jossa myös muut finalistit palkitaan.

Ehdokkaita Millennium-teknologiapalkinnon saajaksi voivat nimetä teknillistieteelliset akatemiat, yliopistot, tutkimuslaitokset ja korkean teknologian yritykset ja järjestöt. Nimetty ehdokas voi olla joko tutkimus- ja kehitystyöryhmä tai yksityinen henkilö. Tarkat ohjeet nimeämiselle löytyvät säätiön internet-sivuilta osoitteesta http://www.millenniumprize.fi/.

Nimeämisohjeiden mukaan laadittujen dokumenttien tulee saapua postitse Millennium-palkintosäätiöön viimeistään lokakuun 1. päivään 2007 mennessä.

Kolmas kierros

Palkinnonsaajasta ja finalisteista päättää Millennium-palkintosäätiön hallitus kansainvälisen palkintolautakunnan suosituksen perusteella. Kahdeksanjäsenisen palkintolautakunnan puheenjohtajana toimii Helsingin yliopiston vararehtori professori Marja Makarow.

Muita jäseniä ovat professori Jean-Claude Charpentier (Ranska), professori Bengt Nordén (Ruotsi), professori Henry T. Yang (USA), professori V.S. Ramamurthy (Intia) sekä Suomesta professori Mikko Hupa, professori Risto Nieminen sekä tohtori Bob Iannucci.

Millennium-teknologiapalkinto, joka on teknologia-alan merkittävimpiä maailmassa, jaetaan joka toinen vuosi. Ensimmäinen palkinto myönnettiin kesäkuussa 2004 World Wide Webin keksijälle Tim Berners-Leelle. Vuoden 2006 palkinto myönnettiin professori Shuji Nakamuralle, joka kehitti uuden energiatehokkaan valolähteen.

Palkinnon tavoitteena on ohjata teknologian kehitystä inhimilliseen suuntaan palkitsemalla elinolosuhteita parantavaa ja kestävään kehitykseen tähtäävää tutkimus- ja kehitystyötä ja innovaatioita. Suomalaiset järjestöt, teollisuus ja Suomen valtio perustivat ja rahoittavat palkintoa. Sitä hallinnoi Helsingissä toimiva riippumaton Millennium-palkintosäätiö.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Mystinen säteily väräjää Suomessa saakka – lehdet: Yhdysvallat lähetti erikoiskoneen Britanniaan, tehtävänkuva ”salainen”

    4. 4

      Saara Aalto salasi alussa suhteensa naiseen – ex-mies Teemu Roivainen kuvailee ensireaktiotaan lemmenuutiseen

    5. 5

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    6. 6

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    7. 7

      Sanasota Mika Myllylän patsashankkeesta jatkuu – tukea Suomeen yllättäen Norjasta

    8. 8

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    9. 9

      Nyt puhuvat kannattajat: 6 amerikkalaista kertoo, miksi Trump on hyvä presidentti

    10. 10

      Metalliyhtye Avenged Sevenfoldin keikkalavalla järkyttävä onnettomuus – mies kuoli, toinen taistelee hengestään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    4. 4

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    5. 5

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    6. 6

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    7. 7

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    8. 8

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    9. 9

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    10. 10

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    6. 6

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Mystinen säteily väräjää Suomessa saakka – lehdet: Yhdysvallat lähetti erikoiskoneen Britanniaan, tehtävänkuva ”salainen”

    4. 4

      Saara Aalto salasi alussa suhteensa naiseen – ex-mies Teemu Roivainen kuvailee ensireaktiotaan lemmenuutiseen

    5. 5

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    6. Näytä lisää