Digitoday

Valikko

Kännykkä teknologiakammoisille

It-yritys Coxion Oy julkisti turvaominaisuuksin varustetun, helppokäyttöisen Emporia Life -matkapuhelimen. Puhelin ei turhilla ominaisuuksilla leveile, vaan keskittyy hoitamaan perustehtävät esimerkiksi senioreille sopivasti.

- Emporia Life -matkapuhelin ei ole jonkun massavalmistuskännykän yksi monista variaatioista, vaan se on alusta lähtien todelliseen asiakastarpeeseen suunniteltu ja toteutettu kokonaisuus, puhelimen julkaissut Coxion hehkuttaa lehdistötiedotteessaan.

Coxion puhelinmalli on rakennettu perusominaisuuksien ympärille. Siinä on huomioitu tarve suurikokoisille merkeille, kirjaimille ja näppäimille. Myös tavallista kovaäänisemmät soitto- ja kaiutinäänet ovat mahdollisia ja puhelimen tärinähälytin on erityisen voimakas. Saapuvasta puhelusta kertoo myös välkkyvä led-valo.

Tällaiset ominaisuudet palvelevat henkilöitä, joilla on rajoittunut näkö tai kuulo. Muille ominaisuuksista on hyötyä haastavissa olosuhteissa.

Puhelimen peruskohderyhmään kuuluvat myös seniorikansalaiset, joten laitteeseen on lisätty tavallisuudesta poikkeavat turvaominaisuudet.

Painamalla puhelimen takakannen punaista hälytysnappia kolmesti ja yhtäjaksoisesti kolmen sekunnin ajan, puhelin ottaa automaattisesti yhteyden ennalta määriteltyihin viiteen puhelinnumeroon. Puhelin soittaa jokaiseen numeroon vuorotellen, kunnes jossain niistä vastataan. Tällöin puhelin ei myöskään jää juttelemaan mahdollisten puhelinvastaajien kanssa.

Puhelin osaa lähettää myös ennalta määrätyn tekstiviestin samaan tapaan. Lisäksi osaavampi sukulainen voi etähallita puhelinmuistiota erityismuotoisten tekstiviestien avulla.

Kenttäolosuhteissa puhelimen akun voi korvata myös kolmella AAA-paristolla. Puhelinta voi hyödyntää myös led-taskulamppuna.

Coxion mukaan puhelimen ensimmäinen toimituserä saapuu Suomen markkinoille kesä-heinäkuun aikana. Puhelin on mahdollista tilata ennakkoon. Yhtiö kertoo puhelimen hinnaksi 229 euroa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    2. 2

      Valkoinen talo julkaisi tiedotteen Barron Trumpiin, 10, liittyen – ”Arvostamme yhteistyötänne tässä asiassa”

    3. 3

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    4. 4

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    5. 5

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    6. 6

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    7. 7

      HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

    8. 8

      Trumpilta odotetaan määräyksiä maahanmuutosta – koskevat tietyistä maista tulevia pakolaisia ja viisuminhaltijoita

    9. 9

      Pasi, 60, sai aivoinfarktin – ja parkkisakon: ”Yksityisellä pysäköinninvalvonnalla ei ole mitään sympatiaa”

    10. 10

      Donald Trump jätti jo tavaramerkkihakemuksen vuoden 2020 kampanjasloganista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    5. 5

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    6. 6

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    7. 7

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    8. 8

      Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

    9. 9

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    10. 10

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. 6

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    2. 2

      Valkoinen talo julkaisi tiedotteen Barron Trumpiin, 10, liittyen – ”Arvostamme yhteistyötänne tässä asiassa”

    3. 3

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    4. 4

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    5. 5

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    6. Näytä lisää