Digitoday

Valikko

Tiedonlähteet pulppuavat kaikkialla VTT:n visioissa

VTT on kehittänyt teknologioita, joilla tavoitellaan käyttäjälle riittävän laadukkaan tiedonsiirron mahdollistumista periaatteella "missä ja milloin tahansa". Tavoitetta lähestyttiin Tulevaisuuden tiedonsiirtoteknologiat -teemalla, jonka tulokset on koottu nyt julkaistuun loppuraporttiin.
Teknologiateema koostui kolmesta pääaihealueesta: verkoista, radiotaajuusteknologiasta ja älykkäistä ympäristöistä.

Verkkoteknologiassa pääpaino oli uuden sukupolven matkaviestinverkossa. Radiotaajuisen teknologian alalla kehitettiin uudenlaisia mikrosähkömekaanisia (mems) komponentteja sekä valmistusprosesseja ja integroituja piirejä. Lisäksi teemassa tutkittiin perusteknologioita älykkäiden ympäristöjen tarpeisiin, VTT kertoo.

Tukiasemat tarkasteluun

Tulevaisuuden matkapuhelinverkoissa käyttäjä saa suuremman siirtokaistan myötä käyttöönsä palvelut, jotka eivät ennen ole olleet mahdollisia, esimerkiksi nykyistä korkeampiluokkaisen videonsiirron. Tämän mahdollistamiseksi on teemassa verkkoarkkitehtuurin osalta suoritettu täysin pakettikytkentäisen verkon elementtien määrittelyä.

Tutkimus- ja kehitystyön kohteena ovat olleet uuden sukupolven matkapuhelintukiasemaverkon rakenne ja tekniikka, erityisesti alun perin toimistoverkkoihin suunniteltuun, kustannustehokkaaseen ethernet-tietoverkkotekniikkaan pohjautuvat ratkaisut.

Uuden teknologian laajamittainen soveltaminen tietoyhteiskunnassa edellyttää käyttäjän kokemuksen mukaan tuomista verkon ja sen suorituskyvyn kehittämiseen. Teemassa määriteltiin verkon uudet käyttöominaisuudet eli tarjoumat älykkäänä toimintaympäristönä. Samoin kehitettiin malli sille, miten käyttäjän verkkokokemusta ja verkkolukutaidon vaatimuksia voi kuvata ja mitä verkkolukutaidolta voidaan odottaa, eli mitä verkkolukutaito on.

Puhtia ja penninvenytystä viestintään

Matkapuhelimet, langattomaan lähiverkkoon liitetyt tietokoneet ja muut langattomat laitteet soveltavat radiotekniikkaa, joka tähän asti on perustunut sähköisten ja elektronisten komponenttien käyttöön. VTT:n mukaan on kuitenkin nähtävissä, että äänivärähtelyjen avulla toimivat mikromekaaniset komponentit horjuttavat elektroniikan asemaa useissa käyttösovelluksissa.

Teemassa on kehitetty useita mekaanisiin toimintoihin perustuvia radiokomponentteja ja ratkaisuja niiden soveltamiseksi. Kehitetyn teknologian avulla odotetaan tulevaisuudessa saatavan aikaan entistä edullisempia ja suorituskykyisempiä ratkaisuja langattomiin laitteisiin. Tällä osaltaan pyritään varmistamaan, että maamme pysyy kehityksen eturintamassa tällä tekniikan ja teollisuuden alalla.

Kännykkä ei aukea varkaalle

Teemassa tutkittiin myös koskettamiseen perustuvia uusia käyttöliittymätapoja tulevaisuuden kannettaville laitteille. "Kosketa ja osoita" on käyttötapa, joka yhdistää reaalimaailman ja digitaalisen maailman esineisiin kiinnitettävien tunnisteiden avulla, jotka ovat luettavissa kännykällä. Sitä voidaan soveltaa muun muassa kosketuksettomaan maksamiseen ja tiedon hakuun.

Lisäksi kehitettiin myös biotunnistemenetelmiä muun muassa kävelijän tunnistamiseksi. Jos esimerkiksi kännykkä tai muu kannettava laite varastetaan, laite havaitsee kävelyrytmin eron oikeaan omistajaan verrattuna ja lukitsee itsensä käyttökelvottomaksi.

http://www.vtt.fi/inf/pdf/publications/2007/P629.pdf

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Matti Nykänen paljasti suorassa lähetyksessä – loukkaantui kivuliaasti saunaan mennessään

    2. 2

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    3. 3

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    4. 4

      Tämä oivallus pohjusti Krista Pärmäkosken MM-hopean – ”Se kaivettiin vähän naftaliinista”

    5. 5

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    6. 6

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    7. 7

      Pilkkiretki sai järkyttävän käänteen – yksi kuoli Säkylän Pyhäjärvellä

    8. 8

      Fitnesskaunotar julkaisi rehellisen kuvan selluliitistaan – paljastaa valaistuksen luoman illuusion

    9. 9

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    10. 10

      Ilmiöksi Yhdysvalloissa noussut Putkimies-Joe haukkuu Obaman IS:n haastattelussa – ”Trump on saanut jo enemmän aikaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    2. 2

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    3. 3

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    4. 4

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    7. 7

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    8. 8

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    9. 9

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    10. 10

      Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Matti Nykänen paljasti suorassa lähetyksessä – loukkaantui kivuliaasti saunaan mennessään

    2. 2

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    3. 3

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    4. 4

      Tämä oivallus pohjusti Krista Pärmäkosken MM-hopean – ”Se kaivettiin vähän naftaliinista”

    5. 5

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    6. Näytä lisää