Digitoday

Valikko

It-alan sopimusta hierotaan tosimielellä

Teknologiateollisuuden työnantajia edustava EK:n jäsenliitto ja yrittävät toden teolla saada joko uutta työehtosopimusta aikaan vielä ennen kesälomia tai ainakin saada neuvottelut niin pitkälle, että tehty työ muodostaa hyvän pohjan lomien jälkeen jatkettavalle työlle.
Tavoitteena on kahden vuoden sopimus ja siihen mahdollisesti liittyvä jatko-optio, josta neuvoteltaisiin kahden vuoden umpeuduttua uudelleen.

Työryhmä pohtii työaikaa

Raha-asioihin maanantaina jatkuneissa neuvotteluissa ei vieläkään menty. Liittoteatterin tämänkertaisessa näytöksessä pyöriteltiin erityisesti työstäpoissaolo- ja työaika-asioita. Niitä varten perustettiin kahdesta työnantajan ja kahdesta työntekijäpuolen edustajasta koostuva työryhmä, joka esitteli tuloksiaan perjantaina jatkuneissa neuvotteluissa. Ertoa edustavat sen lakimies sekä Tietoenatorissa työskentelevä .

Perjantaihin mennessä työntekijäpuoli oli myös ehtinyt tutustua tarkemmin työnantajan maanantain neuvotteluihin tekemään paperiin raha-asioista. Korotusten kohdalla ei ollut vielä prosentteja, vaan vasta X:ää ja Y:tä. Korotusten suuruus määräytyy sen mukaan, mitä muista asioista sovitaan.

Työntekijäpuoli pitää edelleen julkisuudessa esillä ollut 4-6 prosentin korotustasoa sopivana. Työnantaja puolestaan haluaa osan yleiskorotuksina, osan paikallisesti työnantajan johdolla neuvoteltavina korotuksina. Erto taas haluaa tietyn tasoisen ansiokehitystakuun kaikille.

Selkeää edistystä

Aiemman neuvottelukerran jälkeen kumpikaan osapuoli ei vielä varmuudella osannut sanoa, päästäänkö sopimukseen tai edes neuvotteluissa eteenpäin vai ei. Viime maanantain tapaaminen vahvisti kuitenkin sen, että nyt kannattaa yrittää tosissaan. Mitään ylitsepääsemätöntä ei enää näyttäisi olevan sopimuksen tiellä, ellei se sitten loppumetreillä kompastu rahaan.

Perjantain neuvottelujen jälkeen molemmat osapuolet käyttävät ensi viikon alun keskinäiseen pohdintaan. Seuraavan kerran tavataan 14. ja 15. kesäkuuta. 14. kesäkuuta tiedetään jo, millaista osviittaa muille liitoille saadaan edellisenä päivänä käydyistä Metallityöväenliiton ja Teknologiateollisuus ry:n neuvotteluista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    2. 2

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    3. 3

      Uhkaava tilanne tallentui videolle: Pizzerian työntekijä esti ryöstön foliorullalla – ”Sitten otti poliisikin meihin yhteyttä”

    4. 4

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    5. 5

      Patrik Laineen paluu lykkääntyy hieman: ”Sen jälkeen olen valmis pelaamaan”

    6. 6

      Tellervo Koivisto presidentti Trumpista Ylellä: ”Iho oli kananlihalla, kun katselin”

    7. 7

      Poliisin salaperäinen operaatio Kotkan Karhulassa kestänyt jo vuorokauden – ”Siellä on nähty normaalia enemmän poliisiautoja”

    8. 8

      Nämä rikolliset presidentti Niinistö armahti: Joukossa mies, joka pahoinpiteli törkeästi puolisonsa

    9. 9

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    10. 10

      Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Erittäin voimakas maanjäristys Tyynellämerellä – magnitudi 7,9

    3. 3

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    4. 4

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. 6

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    7. 7

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    8. 8

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

    9. 9

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    10. 10

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    2. 2

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    3. 3

      Uhkaava tilanne tallentui videolle: Pizzerian työntekijä esti ryöstön foliorullalla – ”Sitten otti poliisikin meihin yhteyttä”

    4. 4

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    5. 5

      Patrik Laineen paluu lykkääntyy hieman: ”Sen jälkeen olen valmis pelaamaan”

    6. Näytä lisää